Hae tästä blogista

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Vappudonitsit

 
Ajattelin tehdä pitkästä aikaa (lue yli kymmenen vuoden tauon jälkeen) donitseja. Olen joskus hankkinut vuoan, mutta ei vain ole tullut käytettyä. Nämä ovat vaihteeksi ihan mukava vaihtoehto munkeille. Jäin vain miettimään tuota kuorrutteessa olevan jogurtin säilyvyyttä, mutta eipä taida tulla säilytysongelmia. Kun rupesin ottamaan parempia kuvia, enää puolet donitseista oli jäljellä...
 
Otin ohjeen lähes suoraan Arla Ingamanin sivuilta. Jogurtin vaihdoin. Annoksesta tulee 12 kappaletta.

Nyt kun tässä on näitä maisteltu, lisäisin taikinaan varmaankin vajaan teelusikan kardemummaa tai appelsiin raastettua kuorta. Siispä ensi kertaan.
 
50 g voita
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
12 tl leivinjauhetta
ripausta suolaa
12 dl appelsiinijogurttia
 
Kuorrutus
30 g voita sulatettuna
n. 100 g tomusokeria
1 rkl appelsiinijogurttia
laitoin lorauksen appelsiinituoremehua, jotta sain kuorrutteen juoksevammaksi
 
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää muna edelleen vatkaten. Ripauta mukaan pieni hyppysellinen suolaa. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan vuorotellen jogurtin kanssa. Voitele donitsivuoka rasvalla. Kaada taikina pursotinpussiin ja pursota taikina vuoan syvennyksiin. Itse laitoin tavalliseen pakastepussiin, josta leikkasin kulman. Paista donitsit 190 asteessa kiertoilmalla noin 17 minuuttia.

Kuorrute: sekoita sulatettu voi, tomusokeri ja ruokalusikallinen jogurttia keskenään. Levitä valmis kuorrute donitseille.

ILOISTA VAPPUA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti