Hae tästä blogista

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Paahdettu valkosuklaa


Kuvia "siivotessa" löytyi äitienpäivän aikainen kakku. Tällaisella vadelmamoussekakulla herkuteltiin keväällä, mutta en uskalla laittaa ohjetta, koska en ole satavarma, millä ohjeella tämän tein. No, miksi sitten laitan koko postauksen? Paahdetun valkosuklaan takia. Lopputulos ei ollut kaunista katseltavaa. Olisi pitänyt tehdä pienempiä paloja, mutta ajattelin laittaa tämän itselleni muistiin, jos joskus mietin koristeluvaihtoehtoja.

Paahdoin valkosuklaan Fazerin ohjeen mukaisesti.

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Raparperipiirakkaa ja raparperikiisseliä



Toissa viikonloppuna työstin saamiani raparperejä. Olen joskus aiemminkin ehkä tehnyt piimäpohjaista raparperipiirakkaa, mutta se ei ole jäänyt mieleeni yhtä maukkaana kuin tämä Emma Sainion blogista löytämäni ohje. Ohjeekseni valikoitui perinteisiä, nopeatekoisia ohjeita, jotka pystyi tekemään hyvin perusaineilla, sillä oikeastaan en ollut varautunut leipomaan, joten ohjeiden raaka-aineet piti löytyä kaapista. Olipa mukava leipoa pitkästä aikaa!



Raparperipiirakka, pellillinen 60 cm uuniin, paistolämpötila 175 astetta

6 dl sokeria
6 dl piimää
200 g sulatettua voita
10 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
päälle kuorittuja ja pilkottuja raparperinpaloja noin reilun litran verran sekä kanelia ja sokeria

Huuhtele, kuori ja pilko raparperit. Voit laittaa halutessasi hieman sokeria raparperipalojen sekaan. Sulata voi. Anna hetken jäähtyä. Sekoita sokeria ja piimä, Lisää sulatettu voi sekä jauhot, joihin on sekoitettu sooda ja leivinjauhe. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Leivinpaperin voi halutessaan voidella. Itse en voidellut ja ihan kohtuudella piirakka irtosi. Ripottele raparperin palat taikinan päälle. Ripottele päälle hieman sokeria, sitten kanelia ja päälle vielä hieman kevyesti sokeria. Paista uunissa noin 40 minuuttia. Aluksi paistoin keskitasolla, mutta siirsin lopussa alimmalle tasolle.

Maukasta sellaisenaan, mutta voi nauttia myös vaniljakastikkeen kera.



Piimää jäi jäljelle vielä 2dl, joten tein vielä toisen piirakan pyöreään vuokaan mukaillen ohjetta, joka löytyi Kinuskileipomosta (Karpalonkukan paakari).

Raparperipiirakka

POHJA (noin 25 cm halkaisijaltaan olevaan pyöreään vuokaan):

100 g voita
2 dl piimää
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl kanelia
ripaus suolaa

Päälle vajaa litra raparperinpaloja.

Huuhdo, kuori ja pilko raparerit. Sekoita palojen sekaan hieman sokeria. Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi.
Lisää vaahtoon piimä ja voisula sekä kuivat aineet vuorotellen, välillä sekoittaen.
Kaada taikina vuokaan ja ripottele raparperit pinnalle. (Minulla niitä tuli aika paljon) Kanelia ja sokeria voi ripotella raparperien mausteeksi. Itse jätin ne tällä kertaa pois.
Paista piirakka lähes kypsäksi ja vasta sitten lisää muruseos pinnalle. (Itse lisäsin muruseoksen noin puolen tunnin paistoajan jälkeen, mutta seos ei saanut väriä viidessätoista minuutissa, joten jatkoin paistoaikaa. Sinällään se ei tällä kertaa haitannut, sillä taikinakaan ei ollut tuossa ajassa kypsää.)
Piirakasta tulee melko korkea, joten paistetaan 175 asteen lämmössä uunissa noin 45 minuutin ajan yhteensä.

MURUSEOS:
75 g voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

Sulata rasva kattilassa ja sekoita muut aineet sulaneen rasvan sekaan.
Levitä muruseos tasaisesti piirakan päälle. Paista, kunnes muruseos on saanut hieman rusketusta pintaansa.
Piirakka tarjoillaan hieman lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera. Meillä tosin syötiin ilman lisukkeita 😃

Raparperikiisseli

Useimmiten teen raparperikiisselin mansikkasurvoksen kera, mutta nyt pakastimesta ei enää löytynyt mansikkaa. Hyvä tuli näinkin.

1½ l rparperipaloja
n. 2 dl sokeria
1 l vettä
4 rkl perunajauhoja


Huuhdo ja paloittele raparperit. Raparperejä ei välttämättä tarvitse edes kuoria. Pane raparperit sokerin kanssa kerroksittain kattilaan. Itse laitoin vedestä 3 dl sekaan, toki vähempikin olisi varmaan riittänyt. Hauduta raparperit kypsiksi miedolla lämmöllä (15 - 30 min palojen koosta riippuen). Lisää loput reilut 7 dl vettä ja kiehauta seos. Sekoita perunajauhot noin desilitraan kylmää vettä, nosta kattila liedeltä ja lisää siihen hyvin puuhaarukalla sekoittaen perunajauhosuurus. Nosta kattila vielä liedelle ja anna kiisselin kiehahtaa sekoittamatta. Jätä kiisseli jäähtymään.

Kiisseli on maukasta vaniljajäätelön tai -jogurtin kanssa. Itse valitsen näistä kyytipojaksi mieluummin jogurtin.




sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kahvikehrät


Äitini teki näitä lapsuudessani wienerit nimellä. Ne maistuivat silloin hieman matalampana versiona yhtä lailla kuin nytkin.

150 g margariinia tai voita
6 dl vehnäjauhoja
50 g hiivaa
0,8 dl kylmää vettä tai maitoa
2 kananmunaa
2 rkl sokeria

TÄYTE:
100 g voita
100 g tomusokeria
2 tl vaniljasokeria


Nypi rasva ja jauhot. Lisää sokeri. Murenna hiiva nesteeseen ja lisää se jauho-rasvaseokseen. Lisää kananmunat yksitellen taikinaa sekoittaen.
Hiero voi ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla.
Kauli kohottamaton taikina ohueksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä sille täyte. Kiedo taikina rullaksi ja leikkaa viipaleiksi. Painele kehrät paperivuokiin.
Aina kehrien kohota liinalla peitettynä huoneenlämmössä 1-2 tuntia, viileämmässä useita tunteja. Elleivät kehrät kohoa riittävästi, ne repeilevät uunissa kypsyessään.
Voitele kehrät munalla, sirottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Helpot ja nopeat sämpylät


Olen muutaman kerran tehnyt näitä tosi helppoja ja nopeita sämpylöitä. Eihän nämä mitään muotovalioita ole, mutta tuoreeltaan hyviä. Teen taikinan aina aamulla ja paistan illalla. Alkuperäisessä ohjeessa on siemensekoitusta, mutta jätin sen pois, koska kaapista ei sellaista löytynyt.

3  dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 ps kuivahiivaa
1 1/4 tl suolaa
4 dl kylmää vettä (Huom! Kuivahiiva todella sekoitetaan kylmään veteen. Kun sillä on riittävästi aikaa toimia, se herättää kylmänkin taikinan.)
1/2 dl öljyä


Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää vesi ja öljy, sekoita. Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin 6 - 8 tunniksi. Kauhaise taikina kahdella isolla lusikalla nokareiksi leivinpaperin päälle pellille. Ripottele päälle halutessasi siemeniä tai jauhoja. Paista 225-asteisessa uunissa sämpylöiden koosta riippuen 10–15 minuuttia.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Daim-moussekakku


Meillä tykätään erinäisistä Daim-pohjaisista kakuista, joten kokeiltavahan tätä Emerald Cityn Daim-moussekakkuakin oli. Suklaisen tuhtia, hyvää kakkua.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Brita-torttu



Kevät etenee vauhdilla, ja blogini viimeinen postaus on joulukuulta!!! Toki jonkin verran olen leiponut, mutta sen verran kiireistä on ollut, että ei ole tullut pidettyä blogia ajan tasalla. Lähettelen tässä muutamia postauksia näin jälkikäteen. 

Ensimmäisenä tulkoon aina yhtä ihana Brita-torttu, jota nautimme helmikuussa synttärikakkuna. Tein säädettävään suorakulmion malliseen irtopohjavuokaan hieman pienempänä kuin normaali paistinpelti ja kuinka muhkeaa tulikaan! Käytin täytteenä valutettuja pakastemansikoita ja 2 dl vatkattua vispikermaa sekoitettuna vaniljarahkaan. Varsinaisen tortun tein Pirkan luotto-ohjeella.