Hae tästä blogista

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Ylioppilaskakku


Pohjana on kolmen munan pohja, joka on jaettu kahteen täyttöväliin. Kostutus Spritella, noin 1 dl.

Täytteena on ensin lakkakerros, jossa on puolet lakkahilloa ja puolet haarukalla tilsittyjä lakkoja. Sen päällä on vaniljakiisselin ja kermavaahdon sekoitus.

Vaniljakiisseli

2 dl laktoositonta kahvikermaa
1 keltuainen
1 rkl Maizenaa
1/4 dl sokeria

Sekoita kaikki aineet kattilassa ja kuumenna sekoittaen kunnes kiisseli kiehahtaa. Jäähdytä ja mausta kylmä kiisseli 2 tl Lemon Curdia ja 2 tl vanilliinisokeria.

Vatkaa 2 dl kermapurkki vaahdoksi ja yhdistä kiisseliin. Liuota 2 liivatetta noin puoleen ruokalusikkaan kiehuvaa vettä. Anna jäähtyä hieman ja sekoita täytteen sekaan.

Päällys
Vatkasin yhden vispikermapurkin ja sekoitin sen vaniljarahkaan. Tällä seoksella päällystin kakun ennen kuin kaulitsin päälle kaulintamassan. Kaulintamassaa meni 1½ pakettia/kakku. Mustat osat ovat marsipaania, jota meni vähän alle puoli pakettia/kakku. Lyyra on tehty keltaisesta Candy Meltsistä, jonka päälle sumutin kultasprayta, joka ei kyllä oikein tarttunut.

 

Ruusu on sokerimassaa ja tehty hyväksi havaitulla Rouva Veen ohjeella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti