Hae tästä blogista

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Appelsiiniset mokkapalat



Tein Pirkan ohjeen mukaisesti appelsiinisiä mokkapaloja. Jälkikasvun mukaan perinteiset ovat parempia, mutta minusta appelsiini antoi mukavan vivahteen. Ohjeen mukaan tästä tulee 12 palaa, mutta itselläni tuli enemmän. Tein noin 35 cm x 25 cm peltiin.

Pohja
150 g margariinia
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta (tummaa)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 dl appelsiinitäysmehua

Kuorrutus
50 g voita tai margariinia
n. 1/2 dl appelsiinitäysmehua tai vahvaa kahvia (käytin kahvia)
n. 4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)

Pinnalle
n. 1 dl  appelsiinimarmeladia

1.    Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä.
2.    Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva varovasti sekoittaen.
3.    Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi vuorotellen mehun kanssa. Vältä turhaa sekoittamista.
4.    Levitä taikina voideltuun suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan (esim. Teema-vati) ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia.
5.    Sulata kuorrutuksen rasva kattilassa. Lisää joukkoon mehu, tomusokeri sekä kaakaojauhe.
6.    Levitä jäähtyneelle piirakkapohjalle ensin ohut kerros appelsiinimarmeladia, sitten pehmeä kuorrute. Koristele heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti