Hae tästä blogista

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Omenapiirakka



Halusin tehdä arkipiirakaksi hieman kevyemmän versio omenapiirakasta. Seuraavalla kerralla laitan pohjaan hieman vaniljasokeria makua antamaan.

Pohja
6 kananmunaa
vajaa 3 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
7½ dl vehnäjauhoja
150 g sulatettua margariinia
1½ dl maitoa

Täyte
ohjeessa oli 3 isoa tai 4-5 pientä omenaa, mutta minulla taisi mennä pieniä kotimaisia omenia enemmän

Muruseos pinnalle
50 g margariinia
1 dl sokeria
1 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä

Viipaloi omenat. Sekoita muruseosta varten muut aineet pehmeään rasvaan.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vehnäjauho-leivinjauho seos. Lisää nostellen rasva ja maito. Sekoita mahdollisimman vähän. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Lado omenaviipaleet taikinan päälle ja ripottele muruseos pintaan. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Alkuperäisessä ohjeessa pohja oli tehty neljällä munalla. Tein myös sellaisen version. Ihan hyvä niinkin, mutta halusin tanakamman pohjan, joten lisäsin muut aineet samassa suhteessa kuin kananmunat.

1 kommentti:

  1. Tässäpä näyttää olevan muheva herkkupiiras!
    Jostain syystä olen aina pitänyt omenaversiot tällaisina Ü.

    VastaaPoista