Hae tästä blogista

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Appelsiininen kääretorttu



Meillä herkuteltiin äitienpäivänä appelsiinisellä kääretortulla. Olen erittäin tyyväinen makuun - kiitos Valion uuden appelsiinirahkan. Tein perinteisen kääretorttupohjan, jonka päälle sipaisin hedelmäistä hilloa. Hillon päälle kerma-rahkaseos, jonka päälle ripottelin säilykemandariinin pieniä paloja. Päällä on eri kerma-tahkaseos, koska en huomannut varata appelsiinirahkaa kuin yhden purkin.

Kääretortun pohja

4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet, sekoita ja lisää vaahtoon siivilän läpi. Kaada taikina leivinpaperille. Paista 225 asteen lämmössä noin 8 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä ennen täytteen lisäämistä. 

Täyte

hedelmäistä hilloa (voi varmaan jättää poiskin, jos ei satu olemaan)

1 prk (2 dl) vispikermaa
1 prk (200 g) Valion appelsiinirahkaa

Vispaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahka joukkoon ja levitä hillon päälle. Voit halutessasi makeuttaa sokerilla. Kerma-rahkaseoksen päälle laitoin vielä pieniä palasia säilykemandariineja.



Hyvää äitienpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti