Hae tästä blogista

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Mustaherukkapiirakka (valkosuklainen)


Olen kokeillut lukemattomia mustaherukkapiirakkaohjeita, ja aina palaute on ollut samaa: liian kirpeää. Nyt löysin pari hyvää ohjetta, joissa kirpeys kätkeytyy hyvin. Tässä ensimmäinen, alunperin Crazy Bakerin sivuilta löydetty.

Pohja:
150 g voita sulatettuna
1 dl sokeria
1 muna
2 tl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 dl Nalle kaura & ruis -hiutaleita
2 tl leivinjauhetta

Päälle:
3 dl mustaherukoita
(1 rkl perunajauhoja, jos käytät pakastemarjoja)
100 g valkosuklaata (Pandan)



Sulata voi, jätä jäähtymään. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sekoita joukkoon jäähtynyt voisula ja kananmuna. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Sekoita tarvittaessa perunajauhot herukoihin ja ripottele marjat piirakan pinnalle. Paloittele valkosuklaa pieniksi paloiksi ja levitä palat herukoiden päälle.

Täyte:
250 g jogurttirahkaa (Ehrmann)
2 munaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada seos piirakan päälle. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 30 minuuttia. Jäähdytä ja tarjoile kylmänä.



1 kommentti: