Hae tästä blogista

lauantai 27. elokuuta 2016

Kasvisvoileipäkakku


Varasin kakkuun yhden ison paketin sekä Vaasan grahampaahtoleipää että Vaasan TaikaRuis-leipää. Kuorin leipäviipaleista reunat pois. Keitin 2 dl kasvislientä (½ kasvisliemikuutiota kahteen desiin vettä), jolla kostutin välit.

Täyte 1:

Ruohosipuli-tuorejuustorasiaan (Viola) sekoitin yhden pienen purkin valutettua ananasmurskaa sekä neljä viipaletta murusteltua Cheddar-juustoa.

Täyte 2:

Felixin Kurkku-tuoresalaattia

Täyte 3:

Kahteen desiin Rainbowin voileipäpikkelsiä murustin neljä viipaletta Cheddar-juustoa.


Päälle:

Vatkasin 2 dl vispikermaa ja sekoitin sekaan 150 g ranskankermaa.

Koristelu:

Kahteen ruusuun riitti yhden ison tomaatin kuori. Reunoilla pieneksi leikattua jääsalaattia. Lisäksi viinirypäleitä, tuorekurkkua sekä muotilla cheddarjuustosta otettuja  kukkia. Basilikaa ajattelin laittaa enemmältikin, mutta peruin ajatukseni alkuperäisestä visiostani, sillä jollekulle saattaisi tulla liian basilikainen viipale.


Kerrokset:

Tein kakun tuorekelmulla vuorattuun vuokaan. Kerrokset tulevat siis kumottuun kakkuun käänteiseen järjestykseen. Tuo kakussa alimmaiseksi jäävä täyte oli näistä kosteinta, joten sen voisi laittaa yhtä kerrosta ylemmäksi. Tässä kokoamisjärjestys:

graham
Täyte 1
ruis
Täyte 2
graham
Täyte 1
ruis
Täyte 3
graham

Sekä minä että testihenkilöni suosittelevat!