Hae tästä blogista

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Jauheliha-tillipiirakka


Mietin, mitä tekisin tillistä. Päädyin mielenkiintoiseen kokeiluun, joka osottautui yllättävän makoisaksi. Tein pohjan olutpiirakan pohjana.

Pohja:
2 kananmunaa
1 pullo olutta (minulla alkoholitonta)
0,5 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja


Päälle:
keitetään 1½ dl riisiä kasvisliemessä (minulla oli basmatiriisiä)
1 sipuli
400 g nautajauhelihaa
½ tl suolaa
mustapippuria 1/4 - ½ tl
nippu tilliä, noin 1 dl silputtuna
100 g fetajuustoa muruina
2 dl kasviskasvasekoitetta tai kermaa
1 kananmuna

Halutessasi voit lisätä valkosipulia ja oliiveja sekaan, mutta jätin ne pois muiden toiveesta.

Valmista pohjataikina rikkomalla ensin kananmunien rakenne vispilällä. Lisää sitten olut ja suola. Sekoita viimeisenä joukkoon vehnäjauhot. Sekoita kunnes taikina on tasaista ja kiiltävää. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille.

Valmista täyte. Ruskista jauheliha ja sipuli. Lisää ruskistuneen jauhelihan joukkoon mausteet ja keitetty riisi sekä tilli. Sekoita. Lusikoi täyte pohjataikinan päälle suurehkoina "klöntteinä". Tasoittele. Ripottele pinnalle murennettu fetajuusto. Kaada päälle kasvisrasvasekoite, johon kananmuna on kevyesti sekoitettu.
.
Paista piirakkaa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti