Hae tästä blogista

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kukkakaalipitsa


Tein Yhteishyvän ohjeella kukkakaalipitsaa ilman tuoretta basilikaa.. Kuulema saisi tehdä useamminkin :).

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Piirakka kinkun rippeistä




Loppu kinkun voi hyödyntää esimerkiksi piirakkaan. Tässä eräänlainen versio:

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
120 g margariinia
1 ½ dl juustoraastetta
1 tl leivinjauhetta
2-3 rkl vettä
½ tl suolaa


Täyte:
muutama hillosipuli puolitettuna
½ punaista paprikaa
½ omenaa
2 raastettua porkkanaa
1 rkl pastakastiketta
200 g kuutioiksi paloiteltua kinkkua
150 g juustoraastetta
2 munaa
1 prk kermaviiliä
mustapippuria ( vajaa ½ tl)


Sekoita jauhot,leivinjauhe,suola ja juustoraaste keskenään. Nypi joukkoon pehmeä margariini. Lisää joukkoon vesi. Sekoita tasaiseksi. Painele voideltuun piirakkavuokaan.
Esipaista alimalla tasolla 225 asteessa noin. 10 minuuttia.

Valmista täyte. Raasta porkkanat. Pilko paprika, hillosipulit ja omena. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja kaada esipaistetulle piirakkapohjalle. Täytettä on aika runsaasti, mutta sain juuri sopimaan vuokaan.  Paista piirakkaa samoilla asteilla vielä 15-20 min.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Sämpylät porkkanalaatikosta


Mitä tehdä jouluna ylijäänelle porkkanalaatikolle? Tässäpä hyvä vihje. Alkuperäinen ohje löytyy Hannan blogista.

5 dl maitoa 
n. 4-5 dl porkkanalaatikkoa (meillä 4 dl)
50 g hiivaa 
1 1/2 tl suolaa
8 dl hiivaleipäjauhoja
7 dl vehnäjauhoja
100 g voita sulatettuna

Jos olet laittanut porkkanalaatikkoa pakkaseen, ota porkkanalaatikko edellisenä iltana sulamaan jääkaappiin. Lämmitä maito ja porkkanalaatikko kädenlämpöisiksi, Murentele hiiva sekaan. Lisää suola ja jauhot sekä alustuksen loppuvaiheessa voi. Peitä taikinakulho liinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Leivo  sämpylöiksi, anna kohota uudelleen ja paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia 225 asteessa. Peitä sämpylät leivinliinalla uunista oton jälkeen. 


Tekemäni porkkanalaatikko sisältää riisipuuroa, ja arvuuttelin, miten riisit vaikuttavat rakenteeseen, mutta hyvin sekaan sekoittuivat, ei niitä sieltä erottanut. Hyviä sämpylöitä!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Banoffeekakku


Otin tämän ohjeen Kotilieden 2015 leivontanumerosta.

150 g voita tai margariinia
5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl soodaa
1½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomernanssia
½ tl suolaa
2 kypsää banaania
1 prk laktoositonta banaanijogurttia (150 g)

KINUSKIUORRUTUS

Alkupeäinen ohje on ensin, sulkuun laitoin oman versioni

2 dl kuohukermaa ( 1 dl kuohukermaa)
1 dl sokeria           ( 1 dl fariinisokeria)
1 dl ruokokidesiirappia  (nokare voita)
2 rkl voita

Pinnalle pähkinöitä

Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään. Soseuta banaanit. Sekoita banaanit, sulatettu rasva ja jogurtti keskenään. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun noin 1,8 litran rengasvuokaan. Itse käytin tällaista tasapohjaista vuokaa. Paista 175 asteen lämmössä noin 50 minuuttia. Jäähdytä.

Mittaa kattilaan kerma ja sokeria. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.Pienennä lämpöä ja keittele kinuskia noin 10 - 15 minuuttia tai kunnes knuskipisara kylmään veteen pudotessa muotoutuu palloksi. Nosta kattila liedeltä ja sekoita kastikkeen joukkoon voi.

Valuta hieman jäähtynyt kinuskikastike kakun päälle. Koristele pähkinöillä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Taatelijäädyke


Tein taatelijäädykkeen Minna Valtosen ohjeen mukaan muuten, paitsi kermana oli 2 dl kuohukermaa ja 2 dl vispikermaa. Suklaan jätin myös pois, mutta ripottelin sitä jäädykkeen päälle. Tein tällaisia pienempiä annoksia silikonisiin muffinivuokiin ja isomman annoksen tasapohjaiseen kakkuvuokaan. Tässä maistiaispalassa käytin lakritsikastiketta, joka ei ollut hullmpi vaihtoehto ollenkaan. Harmi vaan, kun tuota kondensoitua maitoa ei ole laktoosittomana. Yllättävän hyvää!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Pähkinä-suklaakakku




Tein jokin aika sitten Yhteishyvässä ollutta saksanpähkinä-suklaakakkua muuten lehdessä olleen ohjeen mukaisesti, mutta käytin cashew-pähkinöitä. Ajattelin, että en laita postausta ollenkaan, koska en ollut varma siitä, kuinka hyvää tämä oli, vai oliko? No, kakku oli hieman erilainen kuin perinteiset kakut, ja osa perheemme jäsenistä piti siitä. Toisaalta "tumma", ei kovin makea maku, saattaisi sopia pikkujoulukauteen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Suklaa-vadelmakakku


Olen tänä syksynä kokeillut erinäisten  suklaakakkujen tekoa enemmän tai vähemmän menestyksellä. Yhteen versioon nuoriso ei koskenut ollenkaan... Suklaa oli kuulema liian tummaa. Ei tämäkään versio suosiota saavuttanut, mutta varsinaiselle päivänsankarille ja minulle kyllä kelpasi. Nämä suklaakakut säilyvät siis edelleen minulle haasteena. Tähän mennessä itse pidän onnistuneimpina tekemistäni kakuista Daim-kakkua ja mustaherukka-suklaakakkua.

Tein tämän Pirkan ohjeella vaihtaen vain mustikat vadelmiin ja kostutukseen käytin vain yhden desilitran, joka oli aivan riittävästi.


HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!



tiistai 13. lokakuuta 2015

Suklaakookospiirakka



Olen napannut tämän ohjeen Savon Sanomista. Kylläpä vaan kookos meidänkin huushollissa taas kelpasi, kun sitä suklaalla höystettiin. Tosin taloussuklaani oli maistunut jollekin liian hyvin, eikä minulla ollut laittaa 75 grammaa tummaa suklaata, joten paikkasin suklaan määrää jemmapaikassani olevalla valkosuklaalla.

2 munaa
1 dl sokeria
2 dl maitoa
125 g sulatettua margariinia
1 dl kookoshiutaleita
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
75 g taloussuklaata

Sekoita munat ja sokeri kevyesti. Lisää maito, sulatettu margariini ja kookoshiutaleet. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nopeasti sekoittaen taikinaan. Kaada voideltuun piirasvuokaan ja ripota rouhittu suklaa pinnalle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Jäähtyneen piirakan päälle voi tarjoillessa ripotella tomusokeria.

Yllättävän hyvää. Nopea ja helppo valmistaa.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Täytekakku mustaherukka-suklaamoussella


Pohja
4 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja

½ dl kaakaojauhetta
1 1/3 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri hyvin. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi.

Paista n. 160 ° C (150 ° C - 175 °C ) alatasolla reilu 30  min. Kokeile kypsyys tikulla.


Jaoin kakun kolmeen osaan. Alimmaisessa välissä oli suklaamousse ja ylemmässä mustaherukkatäyte.

Kostutus:
1 1/3 dl Pirkan sekamehua (tässä mukana kivasti mustaherukkaa)

Suklaamousse

3 liivatelehteä
150 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
200  g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl Pirkan sekamehua 

Laita liivatteet kylmään veteen. Sulata suklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta sokereilla ja lisää tuorejuusto joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Lisää suklaa ja sekoita. Kuumenna mehu, puristele liivatteet ja liuota ne mehuun. Sekoita jäähtynyt liivate nauhana suklaaseokseen. 


Mustaherukkamousse

1 prk (2 dl) vispikermaa
200 g vaniljan makuista maitorahkaa
0,5 dl tomusokeria
4-5-dl mustaherukoita, jotka soseutettuna ovat n. 2 dl
4 rkl Pirkan sekamehua
4 liivatetta


Valmista kuten suklaamousse. Mustaherukat soseutin sauvasekoittimella. Paseeraamalla olisi tietty saanut fiinimmän.

Suklaakinuski (Pirkka 12/2006)

1 prk (2 dl) vispikermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
100 g taloussuklaata

Kuumenna kattilassa kerma, fariinisokeri ja sokeri koko ajan hämmentäen. Keitä pari minuuttia kunnes kinuski on sakeahkoa (minä keitin n. viisi minuuttia). Lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Kuumenna kunnes suklaa sulaa, mutta älä keitä. Anna jäähtyä hieman ja "kaada" kakun päälle.



Hyvä makuyhdistelmä. Yksinään mustaherukka olisi ollut liian kirpeää ja suklaa puolestaan liian tuhtia.



keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Opiskelijan ruokaohjeita

Leivontablogini saa uuden pikantin mausteen ruokapostauksen muodossa.. En todellakaan ole mikään hyvä kokki, mutta ajattelin jakaa netin kautta jälkikasvulleni helppoja ja nopeita opiskelijan ruokia. Lisäilen uusia ohjeita tähän sekaan sitä mukaa, kun mieleeni tulee. Kirjoitusasukin on vähän erilainen...

Yleensä käytän paistokasaria ruokien valmistukseseen, mutta kun tiedän, että jälkikasvulla on käytössä vain paistinpannu, teen ohjeet siihen mitoitettuna.

Tässäpä ensimmäinen:

Yrttinen tonnikalapasta

Annoksesta syö pari kertaa kahdella tonnikalapurkilla isompikin mies, yhdestä tonnikalapurkista riittää kahdelle niukemmin syövälle.


3 dl gnocchi-pastaa
Keitä pasta väljässä vedessä pakkauksen ohjeen mukainen aika, yleensä 11 minuuttia.

KASTIKE
1 sipuli
1 pullea valkosipulin kynsi tai pari pienempää
loraus öljyä (noin 1 rkl)
1 - 2 tlk tonnikalaa, kertaruualle riittää 1 tlk (itse käytän ABBA-tonnikalaa öljyssä)
kolme reilua lorausta ketsuppia ( ½ - ¾  dl)
½ tl suolaa
¾ tl mustapippuria
1 tlk ( 2dl) Valion CREA-ruokakerma, kolme yrttiä
(halutessasi vot lisätä joko tuoretta tai kuivattua tilliä tai persiljaa, alkuperäisessä ohjeessa oli myös 2 rkl kapriksia)

(PINNALLE raejuustoa)

Hienonna sipuli ja valkosipulin kynsi. Laita pastat kiehuvaan veteen ja keitä noin 11 minuuttia. Kuullota sipuleita rasvassa pari minuuttia. Lisää joukkoon valutetut tonnikalat. Pilko tonnikalat lastalla painelemalla haluamasi kokoisiksi. Lisää suola ja pippuri. Lisää kerma ja ketsuppi. Anna kiehua hiljalleen muutama minuutti.

Valuta pasta. Voit syödä joko kastikkeen erillään tai pastaan valmiiksi sekoitettuna. Lisukkeeksi sopii raejuusto.

Nakkiwokki

Tämä on tosi suosittu meidän perheessä nuorison keskuudessa. Kuvaakaan en ole ehtinyt napata, mutta korjataan tilanne aikanaan.

2 rkl öljyä
2 valkosipulin kynttä
Findus WOK-pakastevihannespussi
lähes koko nakkipaketti (300 g)
2 pkt currynmakuisia nuudeleita

Kastike
1/4 pientä kahvikuppia öljyä (noin 2 rkl)
1 rkl maissijauhoja
yhden nuudelipussin mausteet
1 tl soijakastiketta

Paista puserrettua valkosipulia ja wok-vihanneksia öljyssä  noin 10 minuuttia (kunnes kasvikset ovat pehmeitä). Ota paistos syrjään ja siirry paistamaan pilkotut nakit. Keitä nuudelit, valuta lävikössä. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Yhdistä vihannekset, nakit nuudelit ja kastike. "Wokkaa" vielä viitisen minuuttia.





Chili con carne

Keitä 1 ½  dl riisiä vedessä, johon laitat ½ kasvisliemikuutiota.

400 g nautajauhelihaa
sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 – 3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 prk (70 g) tomaattipyreetä
1 tl chilijauhetta
(1 tl aromisuolaa tai ½ tl tavallista suolaa)
1 tlk kidneypapuja (420g / 240 g)
1 prk (2,5 dl) Valion CREA ruokakermaa, kolme sipulia (myös Mustapekka tai kolme sipulia käy)

Ruskista jauheliha. Lisää loppu vaiheessa sipulit ja valkosipuli. Lisää vesi, kasvisliemikuutio, tomaattipyre, chilijauhe ja aromisuola. Anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia. HUUHDO pavut siivilässä. Lisää ne sekä ruokakerma. Kuumenna kiehuvaksi.


Igorin pata meidän huushollin tapaan (3 – 4 annosta)


Pintamaustettu perhetilan broilerin sisäfilee 600 g (Atria),
myös Atria Perhetilan 600g Broilerin Ohut Fileeleike Lempeä Guajillo-chili on hyvä
1 paprika tai suippopaprika suikaloituna
1 sipuli LOHKOINA
2 puristettua valkosipulin kynttä
30 g tomaattipyrettä (pakasta toinen puoli)
½ rkl sokeria
½ tl suolaa
1 dl vettä
 1 pieni prk (120g) smetanaa
½ tl mustapippuria
pari reilua ruokalusikallista maustekurkkukuutioita purkista

Ruskista lihat molemmin puolin kuumalla pannulla tilkkasessa öljyä. (noin 10 min, teho 4) Siirrä lihat uunivuokaan.
Kuullota pannussa sipulit ja paprikat, lisää joukkoon tomaattipyree ja valkosipuli  ja anna niidenkin lämmetä. Lisää sitten vesi, smetana, mausteet ja kurkkukuutiot sekaan ja anna seoksen hautua muutama minuutti. Kaada kastike lihojen päälle uunivuokaan. Kypsennä ruokaa n. 175 asteisessa uunissa n. ½ tuntia lihapalojen paksuudesta riippuen.

Keitä 3 dl Farfalle-pastaa lisukkeeksi.

Texmex-lihakastike


400 g rypsiporsaan maustamattomia suikaleita (HK)
3 tl Santa Marian original Taco spice mix –mausteseosta
½ tl suolaa
1 sipuli
loraus öljyä
1 prk (2,5 dl) Valion CREA ruokakermaa grillattu paprika

Ota lihasuikaleet huoneenlämpöön noin 20 – 30 min ennen ruskistamista. Pilko sipuli. Voit halutessasi ottaa lihoista ylimääräisen läskin pois. Lorauta vähän öljyä paistinpannulle, paista suikaleet, lisää loppuvaiheessa sipulit. Mausta lihat ja lisää ruokakerma. Hauduttamista voi jatkaa toki paistinpannullakin, mutta itse kippaan seoksen uunivuokaan ja haudutan 175 asteen uunissa noin ½ tuntia.

Keitä 3 dl pippuripastaa.

Jauheliha-minestronekeitto



1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
3 dl Farfalle-pastaa
1 ps (180 g) suikalejuureksia
1 rkl pitsamaustetta
1 dl  ketsuppia
(1 tl persiljaa)
400 g naudan jauhelihaa
1 tl jauhelihamaustetta
1 tl aromisuolaa

Lisää kiehuvaan veteen kasvisliemikuutio, pasta ja hetken päästä (5 min) suikalejuurekset. Ruskista jauheliha ja mausta se jauhelihamausteella ja aromisuolalla. Lisää keittoon ensin pitsamauste, ketsuppi ja mahdollisesti persilja. Muutaman minuutin päästä lisää jauheliha. Tarkista pakkauksesta pastan keittoaika.

Tämä on hyvää vaaleiden riisipiirakoiden ja suolakurkkuviipaleiden kanssa.

Kasvissosekeitto



4 porkkanaa
3 perunaa
1 sipuli
pala kukkakaalia
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl Valion Crea Kolme juustoa -kermaa
½ tl rakuunaa

Pese, kuori ja paloittele porkkanat, perunat, sipuli ja kukkakaali. Lisää kiehuvaan veteen kasvikset ja kasvisliemikuutio. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia kunnes kasvikset ovat kypsiä. Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää kerma ja mausta rakuunalla. Kiehauta lopuksi.

Oli muuten hyvää - samettisen pehmeää!


Cannelonit


½ pkt canneloneja
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 porkkana raasteena
2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
pari reilua lorausta ketsuppia
½ tl valkopippuria
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 dl juustoraastetta

Päälle:
1 prk (2½ dl) ruoanvalmistuskermaa
1 prk tomaattimurskaa (yrttimaustettu)
noin 1 dl juustoraastetta (jos et laita juustoraastetta, voit lisätä ihan vähän lusikan kärjellä suolaa esim. tomaattimurskaan.)

Tee ensin jauhelihakastike. Ruskista jauhelihat ja sipulit. lisää muut aineet, paitsi vasta ihan lopuksi juustoraaste. Täytä putket pienellä lusikalla ja aseta ne voidellulle uunivuoalle. Kaada päälle kerma ja tomaattimurska. Sekoita vähän niitä siinä päällä. Halutessasi ripottele pinnalle juustoraaste. Kypsennä 225 asteen lämmössä noin 20 – 30 minuuttia.

Italianpata

1/3 kattilaan vettä
1 kasvisliemikuutio
2,5 dl makaroneja
vihannessekoituspussi
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 tl jauhelihamaustetta
1 tl aromisuolaa
(½ tl paprikaa)


Jauhelihakiusaus


½ pussia peruna-sipulisekoitusta tai kuorittuja perunoita + sipuli
400 g naudan jauhelihaa
1 tl jauhelihamaustetta
1 tl aromisuolaa
¾ tl paprikaa
½ tl mustapippuria
pari lorausta ketsuppia
1 rpk (2,5) dl Valio CREA ruokakermaa Mustapekka

Ruskista ja mausta jauheliha. Mikäli käytät itse suikaloituja perunoita, kuullota sipuli jauhelihan yhteydessä. Laita vuokaan perunat ja jauhelihaseos. Kaada päälle Valio Crea –kerma (Mustapekka). Vähempikin kerma olisi riittänyt, mutta ei nyt kuitenkaan liian nesteistä tullut. Mausteita sen sijaan oli ihan riittävästi!

Broilerikiusaus

Suikaloituja perunoita
600 g broilerin hunajamarinoituja fileitä ruskistettuina
1 sipuli
2 tl kuivattua persiljaa
1 tl pitsamaustetta
n. ½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 dl kuohukermaa
pinnalle juustoraastetta

Ruskista broilerin fileet ja sipuli. Mausta. Lisää kerma ja laita pinnalle juustoraaste. Paista yksi tunti 200 asteen lämmössä.

Tex-mex-makaronilaatikko


noin litra vettä, johon sekaan noin ¼ tl suolaa
2,5 dl makaronia (miellään täysjyvä tai tummaa)
Laita makaronit kiehuvaan veteen ja keitä noin 10 minuuttia.

400 g naudan jauhelihaa
1 iso sipuli
1 tl chilijauhetta
1 tl Santa Marian Taco Spice Mix –mausteseosta
¾ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 dl maustekurkkukuutioita
½ - 1 paprikaa pilkottuna
4 viipaletta Cheddar-juustoa pilkottuna

Ruskista jauheliha, anna sipulin ja paprikan kuullottua myös seassa. Lisää muut paitsi Cheddar-viipaleet. Ne lisätään vasta lopuksi ja sekoitetaan.

Munamaito:
4 dl maitoa
1 muna
¼ tl suolaa

Kaada vuokaan siivilöidyt makaronit. Sekoita jauhelihaseos sekaan. Kaada päälle munamaito. Paista 200 -225 asteessa noin 30 – 40 minuuttia.

Jauhelihakastike pastalle

400 g naudanjauhelihaa
1 iso sipuli
1 tl aromisuolaa
1 tl jauhelihamaustetta
2 tl basilikaa
1 tl oreganoa
½ tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl soijakastiketta
4 rkl vehnäjauhoja
4 dl vettä
noin ¾ dl tomaattiketsuppia

Ruskista jauheliha ja lisää loppuvaiheessa sipuli. Lisää mausteet, vehnäjauhot ja vesi. Anna kiehahtaa ja lisää ketsuppi. Anna senkin jälkeen hieman kiehua hiljalleen teholla 2 tai 3 noin  5 – 10 minuuttia.

Risotto

noin 1 rkl öljyä
1½ dl riisiä
vettä
kasivisliemikuutio
1 pss herne-maissi-paprikaa tai herne-maissi-porkkanaa
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
1 tl aromisuolaa
1 tl jauhelihamaustetta
1 tl paprikajauhetta

Kuullota riisiä öljyssä hetki. Lisää vettä ehkä noin kolme desiä. Laita sekaan kasvisliemikuutio. Ruskista jauheliha ja sipuli. Mausta jauhelihaseos.  Anna kiehua noin 10 minuuttia ennen kuin lisäät herne-maissi-paprika –seoksen. Anna riisin kiehua miedolla lämmöllä yhteensä noin 20 minuuttia. Lisää lopuksi jauheliha.

Piccola-kasvislasagne

1 – 2 rkl öljyä
1 pss suikalejuureksia (180 g)
1 punasipuli
1½ rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 prk Valion Crea-ruokakermaa, kolme yrttiä
1 dl juustoraastetta
¾ tl suolaa (voisi riittää ½ tl)
½ tl rouhittua mustapippuria
1 tl oreganoa
½ pss Täysjyvä Lasagne Piccoloa (200 g)
1 dl maitoa (mahdollisesti)


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pehmitä kasviksia ja sipulia muutama minuutti öljyssä. Sekoita joukkoon jauhot, vesi ja kasvisliemikuutio. Anna kiehahtaa hiukan, että alkaa saostua. Lisää kerma, juustoraaste ja mausteet. Pane RAAKA pasta uunivuokaan. Kaada kastike päälle ja sekoita. Kypsennä uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää 1 dl maitoa, jos näyttää kuivalta.  Anna ruoan vetäytyä noin 10 minuuttia uunista ottamisen jälkeen ennen tarjoilua.


Viktorian riisi

Muuten linkissä olevalla ohjeella, mutta en laittanut raastettua sitruunan kuorta.

Linkki ohjeeseen.


Soija-kasvispihvit


Valion ohje


Nachovuoka

torstai 13. elokuuta 2015

Helppo mustikkapiirakka


Tässä on todella nopea ja helppo marjapiirakan ohje. Alkuperäinen ohje löytyi Pirkan sivuilta. Kirjoittelen tässä kuitenkin niin kuin itse tein. Sokeria olisi kannattanut laittaa ohjeen mukaisesti ainakin se 2 rkl, mutta mikä terveyskärpänen lie puraissut, kun jätin sen pois. Joka tapauksessa tämä ei ole kovin imelää mallia.

2 dl vehnäjauhoja
1 dl Nalle kaura&ruis -hiutaleita (ohjeessa kauraleseitä)
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
1 kananmuna


TÄYTE

4 dl mustikoita
2 rkl sokeria
1 prk (200 g) Valion maustettua rahkaa vanilja
1 kananmuna

Pinnalle tomusokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita jauhoseokseen rasva ja muna. Painele taikina piirakkavuuan (24 cm) pohjalle ja reunoille. Käytä jauhoja apuna tarvittaessa.

Levitä marjat pohjan päälle. Marjojen päälle sokeri. Sekoita rahka ja muna. Lusikoi täyte marjojen päälle.
Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä. Sihtaa päälle tomusokeria juuri ennen tarjoilua.

maanantai 3. elokuuta 2015

Pikapullat mansikka-rahkatäytteellä


Tein tällaisia pikapullia Valion ohjeella, tosin jo aiemmin, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoitella ohjetta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin ananasmurskaa, mutta itse päädyin tehdessäni mansikoihin. Tätä voisi soveltaa aina vuodenaikojen mukaan käyttämällä syksyllä esimerkiksi luumu-kaneli -rahkaa ja luumuja tai mansikoiden tilalla puolukkaa.

1 muna
1½ dl laktoositonta kevytmaitojuomaa
1 dl sokeria
100 g sulatettua margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1½ tl kardemummaa
1 rkl leivinjauhetta

TÄYTE
1 prk (200 g) Valion maustettua rahkaa vanilja
tuoreita mansikkaviipaleita

Halutessasi voit ripotella päälle 3/4 dl mantelilastuja

Sekoita muna, maito, sokeri ja sulatettu margariini. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin. Annoksesta tulee noin 12 kpl ihan hyvän kokoisia muffinsseja. Painele jauhotetuilla sormilla syvennys muffinssin keskelle ja laita nuoskistettu rahka syvennykseen. Painele mansikkaviipaleet rahkan sisään. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 15 - 17 min tai kunnes ovat kypsiä.

Itse tykkäsin näistä pakkasesta oton jälkeen. Jotenkin mansikka maistui selvemmin.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Mansikkakakku


Tein illalla mansikoiden säilömisen ohessa mansikkakakun tuoreista mansikoista. Kakkuun tarvittavien mansikoiden määrää en valitettavasti osaa sanoa, mutta paljon... Työskentelin vähän niin kuin vasemmalla kädellä ja oikaisin muutamia työvaiheita, mutta herkullista tuli siitä huolimatta.

Pohja
4 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 1/3 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri hyvin. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi.

Paista n. 160 ° C (150 ° C - 175 °C ) alatasolla reilu 30  min. Kokeile kypsyys tikulla.


Jaoin kakun kolmeen osaan ja väleihin laitoin viipaloitujen mansikoiden lisäksi kiisselin ja kerman seosta.

Vaniljakiisseli
2 dl kevytkermaa
1 keltuainen
1 rkl Maizenaa
1/4 dl sokeria

Sekoita kaikki aineet kattilassa ja kuumenna sekoittaen kunnes kiisseli kiehahtaa. Jäähdytä ja mausta kylmä kiisseli  2 tl vaniljasokeria.

Vatkaa 2 dl vispikermaa vaahdoksi ja yhdistä kiisseliin. 


Kostutus 
1 1/3 dl Juissin sitruuna-lime -mehua

Täytin välin ensin kiisseli-kermaseoksella ja päälle viipaloin tuoreita mansikoita. Kakun päällä olevat mansikat sivelin hyytelösokeripurkin kyljessä olevan ohjeen mukaisesti, mutta lientä tuli aivan liikaa. Vettä olisi riittänyt 1 dl vallan mainiosti. 

Reunukset pursotin kerma-rahkaseoksella, jota jäi myös hieman yli, mutta yksi purkkikaan kermaa ei olisi riittänyt.

Pursotukset
4 dl vispikermaa
1 prk maitorahkaa
5 rkl tomusokeria.





Uskomattoman hyvää!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Spiraaliskonssit


Ohjeen otin Maku-lehdestä, mutta muuntelin sitä hieman ja tein skonsseista kasvisversioita.

POHJATAIKINA

4½ dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1- 2 tl Provence-yrttimausteseosta (1 tl)
1/4 tl suolaa
1 prk (200 g) kermaviiliä
75 g sulatettua voita
1 muna


TÄYTE

1 punasipuli
2 - 3 valkosipulin kynttä
1 ps (150 g) pinaattia (pakaste)
2 rkl sinappia
½ tl mustapippuria
ripaus suolaa
feta-juustoa
cheddar-juustoa

Valmista täyte. Kuullota pilkottuja sipuleita tilkassa öljyä. Lisää pinaatti ja jatka paistamista muutama minuutti. Mausta sinapilla, pippurilla ja suolalla. Jäähdytä.

Yhdistä kuivat aineet. Lisää kermaviili, voisula ja muna. Sekoita nopeasti tasaiseksi.

Kauli taikina jauhotetulla alustalla suorakulmion muotoiseksi (noin 30 cm x 40 cm). Lievitä täyte. Kääri tiukaksi rullaksi ja leikkaa noin 2 cm:n paksuisia paloja.

Nostele palat leikkuupinta ylöspäin leivinpaperin päälle pellille. Voitele munalla. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Paholaisen piirakka


Olen tehnyt tätä piirakkaa joskus aiemminkin, mutta silloin ripottelin Marianne Crushin pohjalle, kuten silloisessa ohjeessa neuvottiin. Piirakan pohja jäi tuolloin tahmaiseksi, joten Mimmin vinkistä viisastuneena sekoitin Marianne Crushin nyt taikinaan. 

Paholaisen piirakka

5 dl vehnäjauhoja
4 3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 dl tummaa kaakaojauhetta
Sekoita keskenään.

50 g margariinia sulatettuna
2½ dl vettä
Lisää kuiviin aineisiin vatkaten 2 min.

3 kananmunaa
Lisää, vatkaa 2 min.

Lisää taikinaan noin 1 dl Marianne Crushia. Jos pidät vahvemmasta mausta, Marianne Crushia voi laittaa enemmänkin.


Paista 200 ° C noin 20 min.

Kuorrutus:
n. 6 dl tomusokeria
70 g margariinia sulatettuna
noin 4 rkl maitoa (itse käytin iskukuumennettua HYLA-maitoa)
2 tl vaniljasokeria

Päälle ripotellaan Marianne Crushia.



lauantai 4. heinäkuuta 2015

Pätkis-jäätelö


Tein Suklaapossun ohjeella Pätkis-jäätelöä helteiden toivossa...

Ohjeesta tuli pari Aino-jäätelön rasiallista jätskiä.

Aineet:
6 dl vispikermaa
1 prk kondensoitua maitoa (ei kinuskia)

Lisäksi: 

1 pss (140 g) Pätkispaloja + 100 g tummaa suklaata (50 %, minulla Brunberg) + 1 dl kuohukermaa


Vatkaa kerma vaahdoksi. Kaada joukkoon kondensoitu maito ja vatkaa kunnolla sekaisin. Pilko lähes kaikki Pätkikset ja tumma suklaa. Säästä kuitenkin osa Pätkiksistä ja suklaasta pinnalle. Kaada pilkottujen suklaiden joukkoon kerma. Lämmitä seosta miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes Pätkikset sulavat. Huolehdi, etteivät Pätkikset pääse palamaan. Kaada sulatettu, mutta ei kuuma, pätkis-suklaa -kermaseos vatkatun vispikerma-kond.maitoseoksen joukkoon ja sekoita hyvin.

Kaada massa kahteen rasiaan. Murskaa loput Pätkikset ja suklaa pienemmäksi ja ripottele pinnalle. Laita vuoka pakkaseen jähmettymään vuoan korkeudesta riippuen noin 5 tunniksi. (Minun piti pitää kauemmin.) Jos pakastat jäätelön läpikylmäksi, eli vaikkapa yön yli, ota se nuoskistumaan ennen syömistä, niin se ehtii pehmenemään sopivasti.


torstai 25. kesäkuuta 2015

Olutpiirakka


Tässäpä nopea, helppo ja kaiken lisäksi hyvä ohje jauhelihapiirakkaan. Ohjeen löysin Reseptinä rakkaus -blogista,

Pohja:
2 kananmunaa
1 pullo olutta (minulla ykkösolutta)
0,5 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja

Täyte:
400 g jauhelihaa
1 rkl kuivattua oreganoa
1 tl mustapippuria
70 g tomaattipyrettä
200 g kermaviiliä
1 pussi (n.64g) sipulikeittoaineksia
n. 150g Emmental juustoraastetta (laitoin koko pussin 170 g)

Valmista pohjataikina rikkomalla ensin kananmunien rakenne vispilällä. Lisää sitten olut ja suola. Sekoita viimeisenä joukkoon vehnäjauhot. Sekoita kunnes taikina on tasaista ja kiiltävää. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille.
Valmista täyte. Ruskista ensin jauheliha. Lisää ruskistuneen jauhelihan joukkoon mausteet ja sen jälkeen kaikki loput raaka-aineet, paitsi juustoraastetta. Sekoita. Lusikoi täyte pohja taikinan päälle suurehkoina "klöntteinä". Ripottele lopuksi pinnalle juustoraaste.
Paista piirakkaa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

torstai 18. kesäkuuta 2015

"Monitoimikakku" juhannukseksi


Nyt yhdistän monta asiaa kerralla: kahvikakun, täytekakun, juustokakun, marjapiirakan ja uuden vuokani kokeilun.Olen mutustellut mielessäni tämän tyyppistä ohjetta jo pitemmäm aikaa, mutta nyt juhannukseksi tämä on kiva toteuttaa juuri tällaiseen umpinaiseen vuokaan. Veikkaisin, että alkuperäinen ohje on SEURA-lehdestä.

Kakkutaikina:
125 g voita (tai margariinia)
1 ½ dl sokeria
2 munaa
1 dl kuohukermaa (maitokin käy)
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Juustoseos:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
2 - 3 dl marjoja (mustikoita, vadelmia, mansikoita)
(marjahilloja)


Vaahdota rasva ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita taikinaan kerma ja vehnäjauho-leivinjauhoseos.

Sekoita tuorejuuston sekaan sokeri, vaniljasokeria ja muna.

Laita taikinaa pohjan peitoksi. Levitä päälle tuorejuustoseosta. Ripottele vadelmia.


Itse heitin tässä vaiheessa sekaan muutaman lusikan kärjellisen myös vadelmahilloa. Tämän päälle taas taikinakerros. Kannattaa laittaa aika ohut, jotta taikanaa jää vielä pinnallekin. Taikinan päälle taas tuorejuustoseosta. Seuraavaksi laitoin puolestaan mustikoita ja hieman mustikkahilloa. Ja lopuksi vielä taikinakerros.

Alkuperäisessä ohjeessa kakku oli tehty tavalliseen torvivuokaan ja oli vain yksi täytekerros. Paistoaika silloin oli 45 minuuttia 175 asteessa. Kun käytin tällaista harvinaisempaa suljettua vuokaa, paistoin 1 h 20 min. Jos olisi tuoreita mustikoita ja vadelmia saatavilla, kakun keskusta olisi kiva täyttää esimerkiksi kerma-rahkaseoksella ja tuoreilla marjoilla.




Vuoka toimi hyvin ja arvostelijani mukaan kakkukin oli maittavaa. Itselleni maistuvat aina marjapohjaiset herkut.


Toivottelen kaikille hyvää juhannusta!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Mustikka-vadelmapiirakka




Tässä helppo, nopea ja yllättävän kuohkea marjapiirakan ohje Raision sivuilta. Itse käytin marjoina mustikkaa ja vadelmaa, molempia pienet 3 dl pakastusrasiat. Muutamia muutoksia tein ohjeeseen. Lisäsin päälle myös vaniljarahkakerroksen.

Pohja

1,5 dlsokeria
2munaa
0,5 dlauringonkukkaöljyä
0,25 tlsuolaa
1,5 tlleivinjauhetta
1,5 tlvanilliinisokeria
3 dlvehnäjauhoja
1 dlhedelmämehua

Pinnalle:

2-3 dlmustikoita ja vadelmia
vaniljarahkaa yksi purkki

Ohje:

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  2. Sekoita munat ja sokeri keskenään. Lisää öljy, jauhot, joihin suola, leivinjauhe ja vanilliinisokeri on sekoitettu sekä mehu. Sekoita taikina tasaiseksi.
  3. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun piirakkavuokaan (halkaisija n. 25 cm) ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Kaada marjat päälle. Notkista vaniljarahka ja levittele pinnalle.
  4. Paista uuniin keskitasolla noin 20 minuuttia.