Hae tästä blogista

torstai 12. tammikuuta 2023

Karjalanpiirakat


Aikoinaan leivoin aina silloin tällöin karjalanpiirakoita, mutta sitten tuli kymmenien vuosien tauko. Pitikin ihan tosissaan palautella mieliin tämä taito viime kesänä. Ensimmäinen erä tuli liian tuimaa, joten jatkossa lisäsin puuroon suolaa.  Meidän murteessa tuima tarkoittaa siis vähäsuolaista. Olen tosi hidas tekemään näitä, enkä hallitse sarjatuotantoa ollenkaan. Pulikoin aina yhden kuoren kerrallaan ja sitä rataa. Tällä ohjeella tulee noin 30 - 35 minun käsialalla tehtyä piirakkaa. Pakastin piirakat ilman paistoa. Juhlapäivänä paistettiin ja näin saatiin tarjolle uunituoreet piirakat.


Kuoritaikina

2 dl vettä
n. 1 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja

Riisipuuro

3 dl vettä
3 dl riisiä
1½ l täysmaitoa
2 tl suolaa
1 muna raakana

Paisto pakasteesta otettaessa 250 asteen lämmössä noin 20 minuuttia. Voiteluun sulatettua voita.


 

maanantai 9. tammikuuta 2023

Lohikierteet

 


Tein Herkkusuut-blogista löytämällä kinkkukierteiden ohjeella lohikierteitä. En kyllä saanut ohjeen mukaisesti 30 kierrettä, vaikka tein aika pieniä. Tosin kuvassa näyttävät isommilta. Tein näitä sekä ristiäisiin että viime kesänä olleisiin toisiin juhliin. Kesällä tehtyihin en laittanut tuorejuustoa ja sain perheeltä palautetta, että olivat kuivahkoja, joten lisäsin ristiäisissä tarjolla oleviin yhden rasia Valion kylmäsavulohituorejuustoa. Kala-allergisena kun pysty itse maistelemaan, niin laitoin varuilta päälle myös tahnaa, että eivät vaan olisi liian kuivia.

Lohikierteet n. 20 - 25 kpl

Pohjataikina:

4 dl vehnäjauhoja

1 dl perunamuusijauhetta (tai 2dl perunahiutaleita)

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

1 tl Provencen yrttisekoitusta

125 g margariinia tai voita

2 dl kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää pehmeä rasva ja nypi murumaiseksi taikinaksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan turvota kylmässä sen aikaa kun valmistat täytteen.

Täyte, kesän kiekkoihin:

n. 150 g pilkottua lämminsavulohta

1 muna

(2 rkl tomaattiketsuppia)

2 dl juustoraastetta (Emmental)

Kaulin taikinan suorakulmion muotoiseksi. Ripottelin lohen pinnalla. Sekoitin raa'an kananmunan juustoraasteeseen ja laitoin seoksen pilkotun lohen päälle.


Täyte, ristiäisissä tarjoiltuihin kiekkoihin:
Kaulitun taikinan päälle levitin lisäksi rasian Valion kylmäsavulohituorejuustoa.


Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen 30*90cm suuruiseksi levyksi. Levitä levylle täyte tasaisesti ja kääri rullalle kääretortun tapaan. Jätä saumapuoli pöytää vasten. Leikkaa rulla terävällä veitsellä noin 1 1/2 cm:n levyisiksi viipaleiksi. Nosta palat pellille leivinpaperille leikkauspinta ylöspäin. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 15-18 minuuttia.




Tahna valmiiden kiekkojen päälle

1 - 1½ dl turkkilaista jogurttia
1 rasia (250 g) kylmäsavulohituorejuustoa
2 rkl tomaattipyreetä




sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Jauhelihapiirakka

 


Ristiäisten ollessa näin joulun lähellä tarjolla oli pasteijataikinasta tehtyä jauhelihapiirakkaa. Tein näitä piirakoita kaksi kappaletta. Yhdestä piirakasta saa 12  sopivan täyttävää palaa.

Kuori

250 g margariinia

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 prk (250 g) maitorahkaa

Nypi margariini, vehnäjauhot ja leivinjauhe ryynimäiseksi seokseksi. Lisää rahka ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Anna taikinan kovettua kylmässä sen ajan, kun valmistat täytteen.

Täyte

Keitä 1 - 1½ dl puuroriisiä noin 5 dl vettä, johon on lisätty kasvisliemikuutio.

Ruskista 400 g nautajauhelihaa (10 %) yhden ison sipulin kera. Mausteeksi 1 tl aromisuolaa, 1 maustemitta valkopippuria. Sekoita sekaan yksi raaka kananmuna (voi laittaa kaksikin). Muistaakseni olen laittanut yhden tähän piirakkaversioon ja kaksi, jos olen tehnyt taikinasta pieniä pasteijoita. Kauli piirakka koko pellin kokoiseksi, levitä täyte vain puolella osaa taikinasta ja käännä toinen puoli "katoksi". Tilkitse reunat haarukan avulla. Voitele piirakka munalla ja pistele pintaan muutamia reikiä haarukalla.  Paista 225 asteen lämpötilassa noin 20 minuuttia.


Kuvassa taustalla näkyy perunasalaattia. Tuunasin valmissalaattia. Sekoitin neljään valmiiseen Forssan perunasalaattiin yhden omenan, yhden tuorekurkun ja kaksi pussia Atrian palvirouhetta. 


lauantai 7. tammikuuta 2023

Mokkaiset pikkuleivät



 


Tein näitä pieniä jalkoja mokkaisina pikkuleipinä. Huom! Muotti pitää kääntää toisinpäin, kun tehdään alaosaa. Pieni kukka on sokerimassasta. Keskellä on pieni sokerihelmi.

Mokkapikkuleivät (noin 20 kpl)

125 g voita tai margariinia
2 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3 - 3½ dl vehnäjauhoja
4 rkl kuohukermaa

En ole ihan varma, olisiko taikina pitänyt tehdä näin vai nyppimällä, mutta ainakin nämä onnistuivat tällä tavoin tehtyinä:

Vaahdota ensin voi ja sokeri. Sekoita jauhot ja lisää taikinaan. Lopuksi kerma. Paista 200 asteen lämmössä keskitasolla noin 8 minuuttia.

Täytteenä on mokkakiisseli. Noihin pikkujalkoihin tein puolikkaan annoksen, mutta noihin isompiin tein kesällä koko annoksen. Tosin silloin jäi kiisseliä vielä jälkiruuaksikin. Oli hyvää vadelmahillon kanssa.

Mokkakiisseli 

Pikku jalkoihin siis puoli annosta tätä kiisseliä.

2 dl kahvia
1½ dl kuohukermaa
3 rkl sokeria
2 keltuaista
3½ tl perunajauhoja
1 tl vehnäjauhoja
25 g voita

Kaikki aineet pannaan teflonkattilaan ja kuumennetaan hämmentäen kunnes sakenee.

Kuorrutus:
n. 3 dl tomusokeria
Lisää vahvaa kahvia sen verran, että tulee aika kiinteä seos. Kokeile ensin 2 - 3 rkl ja lisää tarvittaessa.


Kesällä panin täytetyt pyöreät pikkuleivät pakasteeseen. Kuorrutin ja koristelin ne vasta juhlia edeltävänä päivänä. Noita pikku jalkoja en pakastanut. Tein pikkuleivät, säilöin kuivassa ja viileässä. Teimme sitten kuorrutuksen ja seuraavana päivänä, pari päivää ennen h-hetkeä täytin ne mokkakiisselillä. Säilytys siis jääkaapissa. Huomasin, että tämä ei ole välttämättä hyvä, koska osa pikku jaloista meni laikukkaiksi. Halusin kuitenkin kokeilla, että en pakastaisi, koska pakasteessa pikkuleivät nuoskistuvat.



keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Ristiäiskakku: lakka-kinuskikakku


Rupesin kehittelemään tätä gluteenitonta reseptiä selailemalla eri blogeja ja yhdistelin sekä muokkasin eri ohjeita. Tein ensimmäisen koeversion isäinpäiväksi. Makuraati kelpuutti ja voin todeta, että tämä onkin yksi parhaimmista kakuistani, jos ei jopa paras.

Tein ristiäiskakun pohjan säädettävään suorakulmion muotoiseen irtoreunukseen kokoon 23 cm x 38 cm.

Kakkupohja
225 g voita
225 g Brunbergin tummaa suklaata
4½ munaa
2,25 dl sokeria
3 dl mantelijauhetta
3/4 maustemittaa suolaa

Voitele vuoan reunat. Sulata voi ja paloittele suklaa sekaan. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä hiukan.

Vatkaa munat ja sokeri vain kevyesti. Lisää sekaan suklaaseos. Sekoita keskenään mantelijauhot ja suola ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisen uunin alaosassa n. 18 min tai 14 - 15 min. Tällä uunilla riitti 14 minuuttia. Kokeile tikulla. Pohja saa olla mutakakkumainen. Jäähdytä kakku kunnolla ennen lakkatäytteen lisäämistä.

Lakkatäyte
4 dl vatkattua vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyt)
2 prk lakkarahkaa (Valio maustettu rahka lakka)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
8 liivatetta pehmitettynä kylmässä vedessä
3 rkl vettä kiehautettuna, johon puristetut liivatteet liuotetaan

Väli
Kaada lakkatäyte jäähtyneen pohjan päälle ja anna lakkatäytteen hieman hyytyä jääkaapissa. Moussen päälle lisäsin noin 4 dl haarukalla tilsittyjä lakkoja, jotka oli sekoitettu 1 dl kaupasta ostettuun lakkahilloon. Lakkoihin lisäsin 2 rkl sokeria.

Tee seuraavaksi kinuskitäyte ja lisää se lakkakerroksen päälle.

Kinuskitäyte
4 dl vatkattua vispikermaa
400 g kinuskituorejuustoa
1 dl sokeria
4 liivatetta pehmitettynä kylmässä vedessä
2 rkl vettä kiehautettuna, johon puristetut liivatteet liuotetaan

"Urat" pintaan tein kakkuraapalla. Ruusun ja lumihiutaleet tein sokerimassasta ja suihkaisin hopeanhohtoista kimalletta päälle. Marengit tein samalla, kun tein edelliseen kakkuun marenkeja. Macarons on ostettu kaupasta.

Isäinpäiväksi tein pienemmän version. Tein pohjan säädettävään suorakulmion muotoiseen irtoreunukseen pienimpään mahdolliseen kokoon, minkä siitä sai. Olisi noin 23 cm x 25 cm? 





Kakkupohja
150 g voita
150 g Brunbergin tummaa suklaata
3 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl mantelijauhetta
puoli maustemittaa suolaa

Voitele irtopohjavuoka. Sulata voi ja paloittele suklaa sekaan. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä hiukan.

Vatkaa munat ja sokeri vain kevyesti. Lisää sekaan suklaaseos. Sekoita keskenään mantelijauhot ja suola ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisen uunin alaosassa n. 18 min tai 14 - 15 min. Minulla riitti 14 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Pohja saa olla mutakakkumainen. Jäähdytä kakku kunnolla ennen lakkatäytteen lisäämistä.

Lakkatäyte
2 dl vatkattua vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyt)
1 prk lakkarahkaa (Valio maustettu rahka lakka)
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatetta pehmitettynä kylmässä vedessä
2 rkl vettä kiehautettuna, johon puristetut liivatteet liuotetaan


Väli
Anna lakkatäytteen hieman hyytyä jääkaapissa. Täytteen päälle lisäsin noin 2 dl haarukalla tilsittyjä lakkoja (pieni pakastusrasia), jotka oli sekoitettu ½ dl kaupasta ostettuun lakkahilloon. Lakkoihin lisäsin 1 rkl sokeria.

Kinuskitäyte
2 dl vatkattua vispikermaa
200 g kinuskituorejuustoa
½ dl sokeria
2 liivatetta pehmitettynä kylmässä vedessä
1 rkl vettä kiehautettuna, johon puristetut liivatteen liuotetaan

"Urat" pintaan tein kakkuraapalla.

 

tiistai 3. tammikuuta 2023

Ristiäiskakku: vadelmamoussekakku


Minulla oli ilo ja kunnia tehdä leipomuksia pienen pojan ristiäisiin. Postailen tuotoksiani hiljalleen. Syksy on ollut niin kiireinen, että samoihin postauksiin sujautan syksyn muitakin kokeiluja. 

Leivoin ensimmäistä kertaa gluteenittomilla jauhoilla ja eihän se ihan ongelmitta sujunut. Tein pohjan tällä perinteisellä ohjeella vaihtaen vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. En tiedä, mistä johtui, mutta alaosa kakusta paistui aivan liikaa. Meni niin ruskeaksi, että piti leikata veitsellä pois. Meinasi jo usko loppua. Pidin kakkua uunissa 50 minuuttia, koska aiemmin kokeillessani tikulla, keskusta ei ollut vielä kypsä. En ole sinut vielä tämän keväällä hankitun uuden uuninkaan kanssa. 




Pohja

6 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja, nyt siis Semperin FIN MIX White flour mix gluteenitonta jauhoseosta
1½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Munat ja sokeri vaahdotetaan hyvin. Vaahtoon lisätään kuivat aineet siivilän läpi.

Paistetaan 160 ° C (150 ° C - 175 °C ) alatasolla n. 30 - 45 min uunista ja kakun koosta riippuen.

Täyte

6 liivatelehteä
1 prk vispikermaa (minulla oli nyt 2,5 dl, olisi 2 dl riittänyt)
1 prk Creme Fraichea (200 g)
1 prk rahkaa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3 dl kotimaisia pakastevadelmia haarukalla soseutettuna ja valutettuna
Vadelmista tulleeseen nesteeseen voi liuottaa liivatteet (n. 2 rkl). Tällä kertaa vadelmia ei tarvinnut valuttaa, joten suurin osa 2 ruokalusikasta olikin vettä.

Joskus mousse on aika vetelää, joten kannattaa pitää sitä hieman jääkaapissa jämäköitymässä ennen täyttöä. Tällä kertaa ei tarvinnut. Leikkasin kakun kolmeen osaan, siis kaksi täyteväliä. Kostutin laktoosittomalla vaniljamaidolla ( 2dl maitoa ja 2 tl vaniljasokeria)
Kokosin kakun irtopohjavuoan reunuksiin reunakalvon avulla.


Päällykseen meni melkein 4 dl vispikermaa tomusokerilla ja pienellä rahkamäärällä maustettuna . Värjäsin alaosan Progelin pastavärillä Baby Blue. Koristeet ovat myös karkkeja lukuun ottamatta itse tehtyjä. Marengit tein suoraan valmiista jauhepussista ja värjäsin elintarvikevärillä raitoja. Pallot ovat Kinuskissan ohjeella tehtyjä kuplakoristeita







Tässä lähinnä koristeena olleita, pikeerillä marmoroituja pipareita.