Hae tästä blogista

lauantai 16. marraskuuta 2019

Piparimokkapalat


Tässäpä piparimokkapaloja Me Naiset -lehden ohjeella.

maanantai 11. marraskuuta 2019

Sinihomejuusto-viikunapiirakka


Ohje on menaiset-lehden 43/2018 numerosta. Tein vain puoliannosta, mutta kirjoitan sulkuihin alkuperäisen, koko pellin, ohjeen.

1 pkt (800 g) suolaista piirakkataikinaa
1 pussi, 250 g sinihomejuustomurua (500 g sinihomejuustoa)
200 g (400 g) tuorejuustoa
1 dl (2 dl) kermaa
1 rkl (2 rkl) perunajauhoja
3/4 tl (1 1/4 tl) mustapippuria
2 (4) munaa

Lisäksi
8 viikunaa, juoksevaa hunajaa ja timjamiruukku tai kuten minulla oli pelkästtän viikunahilloa

Sulata pakastetaikinat. Asettele pellille. Pistele haarukalla. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita kulhossa sinihomejuustomuru, tuorejuusto ja kerma. Lisää perunajauhot ja mustapippuri. Riko munat ja sekoita joukkoon. Levitä taikinalevyn päälle viikunahilloa. Kaada seos päälle. Paista noin 25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut hieman väriä pintaansa.

Minun versioini on jo valmis, mutta jos käytät oikeita viikunoita, anna piirakan jäähtyä huoneenlämpöiseksi, paloittele ja asettele paloille viikunalohkoja ja timjamin oksia. Valuta päälle vielä hunajaa.

Sopii hyvin glögin kanssa.