Hae tästä blogista

torstai 14. tammikuuta 2016

Marianne-juustokakku


Tein jouluksi Marianne-juustokakkua Titan tupa -blogissa olleen ohjeen mukaan. Tein vain puoli annosta täytettä, koska joulun aikaan on niin paljon muitakin herkkuja. Tämä oli mielestäni mukavan raikas maku joulun makujen sekaan. Laitan tähän ohjeen kuitenkin kokonaisena.

Pohja:
175 g Marianne-keksejä
35 g margariinia sulatettuna


Täyte:

4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl maustamatonta rahkaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
1 pussi Marianne crush -rouhetta


Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen veteen noin 10 minuutiksi. 
Murskaa keksit jauheeksi monitoimikoneessa tai kahden pussin välissä puisella survimella, jos satut sellaisen omistamaan. Itse käytän tätä jälkimmäistä menetelmää. Sulata margariini, yhdistä keksirouheen kanssa. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, noin 23 cm. Sekoita juusto, rahka ja vaniljasokeri. Kuumenna 1/2 dl kermaa ja liota liivatteet siihen . Anna jäähtyä hieman. Valuta ohuena nauhana juustoseokseen. Vaahdota loput kermasta. Sekoita yhdessä Marianne crush -rouheen kanssa juustoseokseen. Kaada täyte keksipohjan päälle. Hyydytä kakkua jääkaapissa 4-6 tuntia. Koristele halutessasi esimerkiksi suklaaraouheella tai kaakaojauheella. Itse jätin koristelun tällä kertaa väliin.

Suosittelen!

2 kommenttia:

  1. On tosiaan raikas vaikka sisältääkin suklaata. Ei ole liian raskas. Kakkuahan en päässyt maistamaan, mutta tekovaiheessa maistoin sitä massaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia kommentteja tuli meidänkin perheeltä. Olisi varmaan uponnut koko kakkukin, taisi vähäksi käydä tämä puolikas annos...

      Poista