Hae tästä blogista

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Tunnustus


Sain tällaisen iloisen yllätyksen Sumilta - kiitos! Tähän kuuluu kiittää ja sen jälkeen kertoa itsestään 8 asiaa ja jatkaa eteenpäin. Aluksi tuntui vaikealta keksiä, mutta kyllähän näitä alkoi löytymään. Ja jotakin jäi vielä kertomattakin...

1. Olen kaikin puolin syksyihminen: syksyllä syntynyt ja viihdyn syksyisessä värimaailmassa.
2. Nautin pyöräilystä, etenkin kesällä aurinkoisella säällä.
3. Ja talvella hiihdosta, perinteisestä sellaisesta. Talvella vaan aina paleltaa, ja olen muutenkin vilukissa. Kuulema rupean piipittämään, kun huushollissa lämpötila laskee alle 23 celsiusasteen.
4. Sanovat pikkutarkaksi, mikä nyt neitsyt-horoskooppimerkkiin sopiikin.
5. Siivoan paljon, mutta en pidä siitä.
6. Pölyjen pyyhkiminen menee, mutta lattiat, ikkunat, suursiivoukset... :(
7. Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut! Olen himo saunoja, mutta kuusikymppisissä löylyissä en jaksa olla. Kesällä meinasi homma valtautua, kun mittari kohotettiin useampana peräkkäisenä iltana sataan asteeseen, ja siihenkin alkoi tottua.
8. Mottoni lienee muotoutunut seuraavaksi: kaikki peliin, tai ei mitään. Tahtoo olla, että kun tartun asioihin, ajan sata lasissa, enkä helpolla luovuta. Joskus varmaan pääsisi vähemmälläkin...

Ja seuraaville haluaisin jatkaa eteenpäin

Kotiäidin askareet

Suklaamurusia

Kanelitytön kakkuparatiisi

Hyvää syksyn jatkoa ja kaunista ruskan aikaa!

3 kommenttia:

  1. Kiitos kauheasti! :) Pitääpä yrittää keksiä itestäni jotain, vaikka ei taho tulla mitään mieleen... :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis:) Yritän muistaa vastailla tuohon kunhan kerkiän.

    VastaaPoista
  3. Mä oon niin myöhässä! :( En oo kerinnyt bloggailemaan pitkäänpitkään aikaan, joten jäänyt tämäkin huomaamatta. Suurkiitos jokatapauksessa tästä, ihana ylläri vaikka myöhässä huomaankin! : )) Heti kun kerkiän, niin nappaan tämän mukaani :-)

    VastaaPoista