Hae tästä blogista

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Ruusunmarjamoussetäytekakku


Pohjana on neljän munan pohja, jossa kolme täyteväliä. Kostutus 1½ dl Spriteä. Kaulintamassan alla on vispikerman ja vaniljarahkan seos (en lisännyt sokeria ollenkaan). Tein kakun laktoosittomana.

Ruusunmarjamousse
6 liivatelehteä
1 prk vispikermaa
1 prk Creme Fraichea (laktoositon 200 g)
1 prk rahkaa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 dl Bonnen ruusunmarjasosetta
Liuotin liivatteet n. 2 rkl kiehuvaa vettä.

Mousse on aika vetelää, joten kannattaa pitää sitä hieman jääkaapissa jämäköitymässä ennen täyttöä.
Kokosin kakut irtopohjavuokien reunuksiin reunakalvojen avulla.

Yksi paketti kaulintamassaa ei ihan riittänyt. Kirjaimet ovat kaulintamassan ja sokerimassan seosta, ja ensimmäisen kerran sain ne onnistumaan kohtalaisesti ilman suurempia ponnisteluja muotista irtisaamiseksi. Pienet kukat ovat irtokarkeista pilkottuja.


3 kommenttia:

  1. Kylläpä minun entinen ope osaa tehdä tosi kauniita kakkuja!!

    VastaaPoista
  2. Hui,nyt tuli laitettua samanlainen kommentti kuin eilen illalla.Luulin ettei eilinen tullut perille,mutta näkyikin tulleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, kivat kommentit ovat aina tervetulleita!

      Poista