Kookospikkuleivät
Tein pikkuleivät
TaikinaTaivaan ohjeella. Koristelin vaaleilla kuorrutesuklaanapeilla, joita yritin värjätä sinisiksi. Sulatetut napit haukkasivat sen verran paljon sinistä elintarvikeväriä jo tuohon vaaleansiniseen sävyyn, että tyydyin erilaiseen lopputulokseen, mitä alunperin oli arvellut.
Sitruunaiset pikkuleivät
5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 ison tai kahden pienemmän sitruunan kuori raastettuna
150 g margariinia
2 munaa
voiteluun:
1 muna
päälle:
raesokeria
Nypi jauhot, sokeri, leivinjauhe, sitruunankuori ja rasva. Lisää munat ja sekoita nopeasti. Anna levätä kylmässä 1 tunti.
Pyöritä taikina pikkusormen paksuiseksi ja muotoile joko s- tai o-kirjaimen muotoisiksi tai jätä pelkästään tangoiksi. Voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 200 asteen lämmössä uunin keskiosassa noin 8 minuuttia. Minun taikinastani tuli noin 75 pikkuleipää.
Olen joskus tehnyt näistä ympyränmuotoisia, joka olisi ehkä ollut parempi vaihtoehto, koska levisivät kohtalaisesti. Vaikka ulkonäkö ei hurmaa, nämä ovat mielestäni tosi maukkaita.
Ylioppilaan pikkuleivät
Tein
Kinuskissan ohjeella nämä ylioppilaan pikkuleivät, ikään kuin kertana kiellon päälle. Ei nimittäin ollut tarkoitus tehdä ylioppilaita ollenkaan, mutta näin siinä vielä viime hetkellä kävi, että nämä löysivät paikkansa sitruunaisten pikkuleipien vierestä. Tulipahan sekaan kardemummankin makua. Minun piti laittaa jauhoja aika reilusti, koska taikina tarttui aika lahjakkaasti pöytään kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti