Toisena tein pellillisen mustikka-rahkapiirakkaa Yhteishyvän ohjeella. Muuten tein ohjeen mukaan, mutta murutaikinaa otin hieman enemmän kuin puolet pohjataikinaan ja käytin tuoreita mustikoita, jolloin jätin perunajauhot pois. Mustikoita minulla oli noin puoli litraa. Kannattaa huomioida, että ohjeessa yksi rahkapurkki on 500 g. Arvatkaa kuka kipaisi kaupassa leivonnan lomassa?
Piirakka käskettiin paistaa alatasolla. Tein työtä käskettyä, mutta mielestäni pohja paistui hieman liian ruskeaksi, kun itse olen mieluummin tyyliin alipaistaja.
Nämä molemmat mustikkapiirakoiden ohjeet yllättivät positiivisesti!
Tein parisen vuotta sitten tämän näköistä mustikka-rahkapiirakkaa eräällä Yhteishyvän ohjeella ja muistan sen olleen erittäin herkullista! Tein tosin tapani mukaan pieniä viilauksia ohjeeseen (pistin mustikoita reilummin ja paistoin hieman vähemmän aikaa..). Mustikka kuitenkin sopii mielestäni todella hyvin tällaiseen rahkamurupiirakkaan, johon yleensä tulee upotettua milloin mitäkin marjoja :)
VastaaPoistaTämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun löysin blogisi.. Linkkasin sut blogiini, jotta löytäisin uudelleenkin :)