Olen monta kertaa ihmetellyt, kuinka periaatteessa näinkin yksinkertaisita aineista voi saada todella herkullisen tiramisun. Voisin syödä tätä loputtomasti - on niin minun makuuni - mutta piti antaa päivänsankarin nauttia eniten. Joskus olen tehnyt tämän ihan tavallisella kaurakeksipohjalla, mutta silloin pohjasta jää kahvin maku pois. Kirjoitan tähän alkuperäisen, nuorison koulusta saaman ohjeen. Ohje on halkaisijaltaan 22 cm irtopohjavuokaan, ei tule kovin korkea.
Kukat ovat silikonimuottiin valettua valkosuklaata. Keskusta on Candy Meltsiä. Yhdestä Candy Meltsistä riitti kaikkiin kolmeen kukkaan. Jähmetytin kukat pakasteessa.
Pohja
100 g kaurakeksejä (17 kpl Pirkan kaurakeksejä)
1 dl vahvaa kahvia
25 g voita sulatettuna
(1 rkl kahvilikööriä, en itse laittanut tätä)
Täyte
2 dl kuohukermaa (minulla oli vispikermaa)
1 prk maitorahkaa (250 g)
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 tl erittäin vahvaa kahvia (tai kahvilikööriä)
3 liivatetta
2 rkl kiehuvaa vettä
Pinta
kaakaojauhetta
Liota liivatteen kylmässä vedessä noin 10 min. Lado keksit leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan (halk. 22 cm) pohjalle. Sekoita lämmin kahvi ja voisula (ja likööri).Valele keksien päälle. Anna vetäytyä hetki ja painele keksit tiiviisti pohjalle.
Vaahdota kerma. Sekoita rahkaan muut aineet ja liivatelehdet kiehuvaan veteen liuotettuina. Yhdistä kermaan. Kaada täyte pohjalle. Anna hyytyä kylmässä.
Tämäpä kuulostaa hyvältä! Kahvin maku kakussa on mun mieleen. Pitääpi laittaa ylös tämä resepti.
VastaaPoista