Hae tästä blogista

torstai 10. maaliskuuta 2016

Paholaisen kakku


Vapauttaessani tilaa tabletistani, huomasin, että kameran rulallalta löytyi tällainen viime kesänä tekemäni kakku. Ohje on otettu Mimmin blogista. Laitan tämän tänne näin jälkijunassa tuon pinnan takia. Ihan mukava vaihtoehto tavalliselle kakulle. Manteliraouhetta olisi saanut laittaa enemmän, Itselläni ei ole tuota ohjeessa mainittua 40 grammaa.

5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta (tummaa)
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1-2 tl jauhettua kardemummaa ( 1 tl)
2 isoa kananmunaa
2 1/2 dl kahvikermaa (osa voi olla myös maitoa, itse laitoin ½ dl maitoa)
125 g margariinia sulatettuna ja jäähdytettynä
Lisäksi tarvitaan mantelilastuja vuoan "jauhottamiseen" noin 40 g
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään  kulhossa. Tumma kaakaojauhe kannattaa siivilöidä sekaan. Lisää munat, kahvikerma ja rasvasula ja sekoita taikina varovaisesti tasaiseksi. Älä sekoita liikaa, Taikina on löysää, mutta jauhoja ei kannata lisätä yhtään enempää mitä ohjeen mukainen määrä on.  Voitele vuoka ja ripottele pintaan mantelilastuja. Kaada löysä kakkutaikina vuokaan. Paista kakku uunissa noin 160 asteessa noin 1 tunti.  Kokeile kakun kypsyys tikulla. Kun  tikkuun ei enää tartu, ota kakku pois uunista. Älä paista liian kuivaksi. Anna kakun jäähtyä noin 5 min ja kumoa se sitten varovaisesti. 
Annos on mitoitettu kahden litran vuokaan, mutta itse tein kaksi tällaista pienempää versiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti