tiistai 5. elokuuta 2025
Että semmoista...
tiistai 29. heinäkuuta 2025
Suolaista ja makeaa valmistujaisiin
Kahden edellä olleen kakkupostauksen lisäksi tarjolla oli ruisnappeja, pitsapaloja, savuporopiirakkaa, lusikkaleipiä, konjakkimurokakkua ja banaanisuklaamuffinsseja.
3 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 dl perunamuusijauhetta
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
150 g voita tai margariinia sulatettuna
2 dl kylmää vettä
Hienonna sipuli ja kuullota se paistinpannulla pienessä öljytilkassa. Sekoita sipuli, savupororouhe ja juustoraaste.
Taputtele taikina veteen kostutetuin käsin leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Laita poroseos pohjan päälle.
Vatkaa kevyesti kananmunien rakenne rikki ja lisää sekaan kerma-maitoseos, johon olet lisännyt mustapippurin. Kaada seos täytteen päälle.
Ripottele jäiset puolukat piirakan pinnalle.
Paista poropiirakkaa uunissa 200 - 225 asteessa noin 30 minuuttia uunista riippuen.
Banaani-suklaamuffinssit
Tässäpä mehevä ohje ylikypsyneiden banaanien hyödyntämiseen. Ohje on Ruoka & Koti -sivustolta. Olen tehnyt näitä jo useampaankin otteeseen. Banaaneja olen laittanut vain yhden ison tai 1½ pientä. Ensimmäisellä kerralla ei ollut suklaata mistä rouhia, joten laitoin pohjalle puolet Ahaa-karkista. Tuli erittäin hyviä. Harmi vaan, että Ahaa-karkit eivät ole laktoosittomia. Parhaan lopputuloksen olen saanut käyttämällä rasvana Juoksevaa Sunnuntaita (1 dl).
sunnuntai 27. heinäkuuta 2025
Appelsiininen matala suklaakakku
Halusin kokeilla Makeaa-blogissa ollutta appelsiini-suklaapalojen päällystä. Tein päällyksen puolikkaana, eli minulla oli yksi rasia Brunbergin maitosuklaa-appelsiini -konvehteja ja 2 dl kuohukermaa. Kakkupohjan päälle sivelin ohuen kerroksen appelsiinihilloa - ilmeisesti liian ohuen, sillä appelsiinin maku jäi kokonaisuudessaan pliisuksi.
Pohjana 26 cm vuokaan oli tämä:
Kakkupohja150 g voita
150 g Brunbergin tummaa suklaata
3 munaa
1,5 dl sokeria
vajaa 2 dl vehnäjauhoja, noin 1,9 dl (minulla ehkä oli 1,8 dl)
puoli maustemittaa suolaa
Voitele irtopohjavuoka. Sulata voi ja paloittele suklaa sekaan. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä hiukan.
Vatkaa munat ja sokeri vain kevyesti. Lisää sekaan suklaaseos. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja suola ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisen uunin alaosassa n. 18 min tai 14 - 15 min uunista riippuen. Varo paistamasta liian kuivaksi. Tarkkaile paistoaikaa tikulla. Oleellista on, että kakku jää meheväksi.
perjantai 18. heinäkuuta 2025
Ei kahta ilman kolmatta - valmistujaiskakku n:o 3 lääkärille
Vielä yksi valmistujaiskakku. 😀 Tällä kertaa perus vadelmamoussekakku, mutta halusin kokeilla päälle kinuskikreemiä normaalin kermapäällyksen sijasta. Päällystä en saanut sileäksi, joten hurautin haarukalla aaltoja. 😊 Päällykseen meni yksi purkki kinuskikreemiä.
Pohja:
5 munaa2½ dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl perunajauhoja
1 2/3 eli noin 1,7 tl leivinjauhetta
Munat ja sokeri vaahdotetaan hyvin. Vaahtoon lisätään kuivat aineet siivilän läpi.
Paistetaan 160 ° C (150 ° C - 175 °C ) alatasolla n. 30 - 45 min uunista ja kakun koosta riippuen.
Täyte kahteen väliin:
Vadelmamousse
5 liivatelehteä
1 prk vispikermaa (2 dl)
1 prk Creme Fraichea (150 g)
1 prk rahkaa (200 g)
1,5 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3 dl kotimaisia pakastevadelmia haarukalla soseutettuna ja valutettuna
Vadelmista tulleeseen kiehautettuun nesteeseen (n. 2 rkl) liuotin kylmässä vedessä noin 5-10 minuuttia levännet liivatteet.
Kokosin kakut irtopohjavuuan reunukseen reunakalvon avulla.
Reunapursotuksiin meni 4 dl vispikermaa. Makeutuksena käytin tomusokeria näppituntumalla. Yllätyin kerman menekistä. Olin ajatellut pursottaa vielä päälle, mutta eipä kermaa siihen liiennyt...
torstai 26. kesäkuuta 2025
Valmistujaiskakku lääkärille - punaherukkahyydykekakku
lauantai 21. kesäkuuta 2025
Valmistujaiskakku lääkärille - kahvijuustokakku
Pohja - liekö mennyt näin?
200 g Digestive-keksejä murskattuna
50 g margariinia sulatettuna
Täyte - meni ainakin näin:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
1 dl keitettyä, hyvää, vahvaa kahvia
1 dl sokeria (hieman vajaa)
2 dl vatkattua kuohukermaa (alkuperäisessä ohjeessa ei pitänyt vatkata, mutta minä vatkasin - en kuitenkaan kovin kovaksi vaahdoksi)
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 - 10 minuutiksi. Keitä kahvi. Sekoita aineet kahvia lukuun ottamatta. Itse kuumensin kahvin vielä kiehumispisteeseen ja liuotin siihen vedestä puristellut liivatelehdet. Sekoita kahvi-liivateseos juustoseoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten sähkövatkaimella (pienellä teholla). En tiedä, onko oikein tehdä tämä liivatteen lisääminen vatkaimella, mutta näin minulla itseoppineella kotikokilla on tapana tehdä. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintäänkin 3 - 4 tuntia ennen pinnan lisäämistä.
Pinta
Tätä minulla tuli liikaa. En laittanut tästä kaikkia, mutta alkuperäisessä ohjeessa ollut puolikas annos tästä minun annoksesta ei kuitenkaan olisi mielestäni riittänyt. Kolme desilitraa kahvia saattaisi olla passeli.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 - 10 minuutiksi. Keitä kahvi ja kuumenna se kiehumispisteeseen. Liuota liivatteet kahviin. Lisää sokeri. Anna hieman jäähtyä, tai kunnes seos alkaa hieman saostua, lusikoi varovasti seos kakun pinnalla. Varo kaatamasta liian reippaalla otteella, ettei kakun pinta irtoa sekaan. Anna hyytyä jääkaapissa ennen koristelua
4 dl keitettyä, hyvää, vahvaa kahvia
4 liivatetta
4 rkl sokeria
Koristeet
Caduceus, lääketieteellinen symboli -merkin tein valkoisesta sokerimassasta ja suihkutin kullanväristä elintarvikesprayta päälle. Pohjaan sivelin vielä valkosuklaata, ettei sokerimassa ala liukenemaan ikävästi. Kukat tein syötävästä vohvelipaperista. Tuo pallo tippui tuosta merkistä, mutta pikkuvikoja!torstai 24. huhtikuuta 2025
Churrot uunissa
tiistai 8. huhtikuuta 2025
Pehmeä sitruunakakku
2 dl sokeria
150 g voita sulatettuna
2 dl kuohukermaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl sitruunan raastettua kuorta (itse laitoin siis 3 rkl Lemon Curdia)
2 rkl sitruunanmehua (laitoin 3 rkl)
2 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe, sitruunan raastettu kuori, vaniljasokeri ja jauhot keskenään. Sekoita kerma ja voisula keskenään. Lisää munavaahtoon vuorotellen kuivia aineita ja kerma-voiseosta. Lisää sekaan myös sitruunan mehu ja sekoita taikina tasaiseksi . Paista kakkua 175 asteessa alatasolla noin tunti.
tiistai 1. huhtikuuta 2025
Sitruuna-mustikka -kakku

















