Hae tästä blogista

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Brita-torttu


Tein tänään 13.7. olevan posliini/pronssihääpäivämme kunniaksi Brita-torttua. Pohjan ja marengin tein Pirkan ohjeen mukaan. Paistoin pohjan tällä kertaa Taikinataivaan vinkin mukaisesti suorakulmion muotoisessa säädettävässä irtopohjavuoassa, jonka säädin lähes pellin reunojen mukaisesti. Täytteenä oli 2 dl vatkattua vispikermaa, johon sekoitin yhden purkin vaniljanmakuista rahkaa, sekä tuoreita mansikoita. Monissa ohjeissa käsketään nauttimaan Brita-torttu heti, mutta itse pidän tortusta enemmän, kun se on saanut yön yli tekeytyä.
Loput kerma-rahkaseoksesta pursotin päällykselle, ja harmillisesti pursotukset jäivät noin viisi senttiä vajaaksi. Onneksi jemmasta löytyi aiheeseen sopivia koristeita paikkaamaan aukkoa, vaikka ne nyt vähän hassussa paikassa ovatkin.


Juhannuksen aikaan tein samalla ohjeella Brita-torttua pakastemansikoista. Täytteeksi laitoin 2 dl sokerilla ja vaniljasokerilla maustettua vispikermaa sekä 6 dl valutettuja mansikoita. En jaksa muistaa, oliko minulla lisänä vielä Flora Vispiä - tuskin. Täytin kakun edellisenä iltana, ja annoin tekeytyä yön yli. Minun makuuni oli enemmän tämä torttu. Antaneeko pakastemansikat sopivaa kosteutta. Seuraavassa kokeilussani todennäköisesti lisään tavallista rahkaa vispikerman sekaan.

2 kommenttia:

  1. Onnea hääpäivän johdosta näin jälkikäteen! Tuo brita on vielä itsellä täysin kokeilematta.. Oon aina pitänyt sitä jotenkin monimutkaisena tehdä :)

    VastaaPoista
  2. Myöhästyneet hääpäiväonnittelut!
    Ja kiitos kommentista blogissani. Luulisin, että se suklaakuorrutus käy kakun päällekin, jähmettyy kyllä melko pian. Kannattaa kokeilla ensin pientä erää, pitääkö mausta. :)

    VastaaPoista