Tein yhden kuuden munan ja yhden viiden munan
täytekakkupohjan noin 26 cm halkaijaltaan olevaan vuokaan. Kuuden munan pohja oli niin kuohkeaa, että tällä kertaa se tuli hieman vuoasta yli. Yksikin täytekaku olisi riittänyt, koska muutakin tarjottavaa oli. Esikoisen rippijuhlien menekin perusteella tein kuitenkin kaksi pohjaa. Kuuden munan kakkuun tuli kolme täytekerrosta ja viiden munan kaksi. Täytteenä oli vadelmamousse. Kesäkakut kostutan aina Spritella tai Seven Up:lla. Yhteen kakkuun meni reilu 2 dl limpparia. Pursotukset tein tällä kertaa tomusokerilla terästetyllä Flora Vispillä. Ehkä pieni rahkalisä olisi ollut paikallaan.
Vadelmamousse yhteen kakkuun, alkuperäinen ohje
Open Cáfen blogista.
6 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä
1 prk Creme Fraichea (150 g)
1 prk rahkaa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3 dl kotimaisia pakastevadelmia haarukalla soseutettuna ja valutettuna
Vadelmista tulleeseen nesteeseen liuotin liivatteet (n. 2 rkl)
Mousse on aika vetelää, joten kannattaa pitää sitä hieman jääkaapissa jämäköitymässä ennen täyttöä.
Kokosin kakut irtopohjavuokien reunuksiin reunakalvojen avulla.
Koristeet ovat sokerimassaa, paitsi kukan keskellä oleva musta on Kick-karkkia. Tein koristeen valkean sokerimassaisen laatan päälle, jotta se olisi helpompi asettaa paikalleen, mutta enköhän vaan jättänyt sormenjälkeni ensimmäiseen kakkuun. Laatassa oleva päivämäärä on kirjoitettu elintarviketussilla ja vieressä on perhonen. Ihan vain tarkennuksena, kun tuo kuvakulma ei vakuuta siinä olevan perhosta :)
Koristeiden kukiksi valitsin mielestäni nuorelle tytölle sopivan gerberan. Maljakkoonkin tuli gerberoita, joille otin lisää vihreyttä kukkapenkin liljojen lehdistä.
Onnea kaikille rippilapsille!
Kauniita kukkasia olet tehnyt!
VastaaPoistaKaunis kakku! Onnea!
VastaaPoistaKiitos kivoista kommenteista!
VastaaPoistaKyllä minun entinen ope osaa tehdä tosi kauniita leivonnaisia!!
VastaaPoistaKiitos paljon, tämä ilahduttaa kovasti! Hyvää jatkoa Sinulle - kukapa mahdat ollakaan!
Poista