Hae tästä blogista

tiistai 14. elokuuta 2012

Aurinkoiset pikkuleivät


Nämä pikkuleivät ovat gluteenittomia ja laktoosittomia. Ohjeen olen napannut jostakin lehdestä. Ohjeen mukaan pikkuleipiä pitäisi tulla 50 - 60 kpl, mutta lienen tehnyt liian isoja, koska minulla tuli vain 30 - 40 kappaletta. Toisaalta ei haitanne, jos pikkuleivissä on kokoa, sillä harvoin tarjolle tulee useampia gluteenittomia vaihtoehtoja.

125 g laktoositonta margariinia
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 muna
2 dl maissijauhoja
2 dl perunajauhoja
( voi laittaa tietysti 4 dl jompiakumpia jauhoja)

Päälle paistonkestävää Dronningholmin aprikoosi-mandariinimarmeladia ja laktoositonta tummaa suklaata.

Vatkaa rasva, sokeri ja vanilliinisokeri vaahdoksi. Lisää muna ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää lopuksi maissi- ja perunajauhot. Vaivaa taikina kevyesti ja pyöritä halutessasi tangoiksi.


Itse en tehnyt tankoja, vaan otin taikinaa pienen palan ja pyöritin sen palloksi. Pallot leviävät paistaessa todella paljon.

Pane pallot leivinpaperin päälle uunipellille, paina litteämmäksi ja tee vielä keskelle syvennys. Pyöreäpäinen marsipaanityökalu on tähän tosi näppärä, kun välillä pyöräyttää sitä maissi- tai perunajauhoissa. Täytä syvennys marmeladilla. Itse käytin täyttämiseen muovipursotinta. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pikkuleipien jäähtyä ritilän päällä ja koristele sitten laktoosittomalla tummalla suklaalla.

2 kommenttia: