Olen jo aiemmin tehnyt tuoreista
mustaherukoista vastaavanlaisen kakun. Nyt tein puolestaan leivoksia pakastetuista mustaherukoista, ja ulkonäkö värin osalta on aivan toinen. Tein leivokset laktoosittomana ja gluteenittomana. Alkuperäinen ohje on
Juhlattarelta. Paistoin aluksi kääretortun pohjan ja asetin sen päälle irtopohjareunuksen säädettyinä mittoihin 23 cm x 30 cm. Pohjaa jäi vielä lisäksi pieneen kääretorttupalaseen. Varsinaisia leivoksia tuli 20 kappaletta.
Pohja
4 munaa
1½ dl sokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
5 dl mustaherukoita siivilän läpi soseutetuttuna
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Viola laktoositon)
1 prk Creme Fraichea (Valion laktoositon)
2 dl tomusokeria
2 tl vanilijasokeria
2 dl vispikermaa
330 g Vanilla laktoositonta kinuskikastiketta
0,5 dl mustaherukkamehua
7 liivatelehteä
Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään tuorejuusto, creme fraiche, marjasose, tomusokeri, vaniljasokeri ja kinuskikastike. Nostele vatkattu kerma varovasti seokseen. Kuumenna laimentamaton mustaherukkamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Anna seoksen jäähtyä hieman ennen kuin kaadat ohuena nauhana täytteen sekaan.
Tarjolla ollessaan leivokset notkistuivat hieman liikaa. Pitäneekö jatkossa laittaa yksi liivate lisää? Tosin tarjoilupäivä oli tämän kesän lämpimämmästä päästä.
Päällä on tuoreita vadelmia, mutta laitan tähän hyvän vinkin, jonka sain torilla käydessäni. Vadelmat kannattaa jäädyttää yksitellen ja laittaa vasta sitten pakastusrasiaan. Kuulema pysyvät paremmin ehjänä, jos haluaa käyttää kakun koristeina. Täytyy kokeilla, mutta tässä kuva herkullisista pakasteeseen menevistä vadelmista. Hyvä alusta on muovinen pitsan alunen.
Varmasti herkullisia nuo kyseiset leivokset! =)
VastaaPoista