Hae tästä blogista

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 8: piparit

 

Nyt on piparit tehty. Minun piparini ovat suurimmaksi osaksi sydämiä ja jonkin verran kuusen mallisia. Mielestäni piparit ovat parhaimmillaan ilman mitään koristelua. Tänä vuonna kokeilin Maku-lehdestä nappaamallani idealla paistaa taikinasta "kupposia". Paistoin kukan mallilla tehdyn piparin leivosvuokapellillä ja täytin vaniljarahkan ja kerman seoksella, johon olin raastanut valkosuklaata. Toisiin laitoin pähkinärouheen lisäksi rusinoita. Ihan mukavan makuisia.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 7: sarvet


Tämä sarvien ohje meinasi jäädä laittamatta blogiin kokonaan... Olen edelleen tällä kevennetyllä linjalla suolaisten suhteen. Alkuperäinen ohje on Leivotaan-lehdestä. Ohjeen mukaan sarvia tulisi 18 kpl, mutta minä sain kevyesti 30 kpl ja ihan reilun kokoisia!

6 dl vettä
50 g hiivaa
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
12 - 13 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon suola, jauhot ja lopulla öljy, jotta saat taikinan irtoamaan käsistä. Alusta ja anna kohota.

Täyte
vajaa 200 g paketti yrttistä tuorejuustoa
vajaa punainen paprika
n. 10 cm purjoa
osaan pororouhetta ja osaan kinkkusuikaleita + ripaus mustapippuria kinkkuversioihin.

Pinnalle
Mozzarella-juustoraastetta

Tein viisi ympyrää, joista kustakin tuli kuusi sarvea. Kuullotin purjon ja paprikan pehmeiksi.

Kohota ja voitele kananmunalla, ripota juustoraaste pinnalle.

Ohjeessa käsketään paistamaan alimmalla tasolla noin 15 minuuttia aluksi 250 asteen lämpötilassa ja alentamaan sen jälkeen 175 asteeseen ja jatkamaan vielä paistamista 20 minuuttia. Luulen, että saattaa tulla aika tummanpuhuvia sarvia noilla ajoilla ;) Minä paistoin normista 225 asteen lämmössä kunnes olivat kauniin ruskeita. Itse pidin poroversioista, nuorikko  puolestaan kinkkuisista. Taas kerran - makuasioista ei voi kiistellä.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 6: Ässät juhla-asuun


Tein tosiaan viikonloppuna ässiä, ja mikäs sopiikaan paremmin Suomen itsenäisyyden kunniaksi kuin S. Kastoin päitä sulatetussa valkosuklaassa ja laitoin hieman hiletta kimallukseksi.

200 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
1½ tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Kaneli-sokeriseos pinnalle
2 tl kanelia
3 rkl sokeria


Pehmitä voi mikrossa tai huoneenlämmössä. Lisää sokeri. Vatkaa, kunnes seos vaalenee. Lisää munat yksitellen, vatkaa kuohkeaksi. Lisää jauho-leivinjauheseos siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi. Peitä taikina ja nosta jääkaappiin. Anna taikinan kovettua 1 - 2 tuntia. Leivo taikinasta ohutta tankoa (Ø 1 cm). Käytä tarvittaessa apuna jauhoja. Leikkaa tanko 8 cm:n paloiksi. Sekoita sokeri ja kaneli reunallisessa astiassa, esim. vuoassa. Pyöräytä tangot siinä. Siirrä pellille leivinpaperille. Käännä S-kirjaimen muotoon. Kypsennä uunin keski- / yläosassa 175 asteessa n. 14 min tai kunnes kypsiä ja kauniin ruskeita.

Alkuperäinen ohje on Valion sivuilta. Lisäsin vain taikinaan kanelin ja vaniljasokerin. Minulle tuli 62 ässää, mutta ensi kerran teen pienempiä. Yhden pellin (viimeisen - tietenkin) onnistun paistamaan minun silmälle sopivan kokoisia. Pidän ässien mausta, mutta monesti niiden ulkonäkö on aika arkinen juhlapöytään. Nyt kuitenkin olin koristeluun tyytyväinen. Ideaa voi hyödyntää tulevaisuudessakin ;)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 5, suolaiset: rukiiset ohra-jauhelihapasteijat


Halusin tänä vuonna tehdä kevyempiä vaihtoehtoja ennen tekemilleni pasteijoille. Päädyin Yhteishyvä-lehdessä olleisiin rukiisiin ohra-jauhelihapasteijoihin. Hieman muuttelin ohjetta oman maustevarastoni mukaan.

35 kpl                 
2 pakettia (à 400 g) ruisperunataikinaa
1 dl rikottuja ohrasuurimoita
5 dl kasvislientä
n. 300 g jauhelihaa
1 porkkana
½ punaista paprikaa
½  tl  suolaa
1½ tl kuivattua basilikaa
ripaus rouhittua mustapippuria (n. 1/4 tl)
Voiteluun ja päälle
1 kananmuna
noin 2 dl  voimakasta juustoraastetta (Formaggio da Pasta)
 
Sulata taikina. Keitä ohrasuurimot kasvisliemessä kypsiksi. Valuta siivilässä. Ruskista jauheliha pannussa. Kuori porkkana ja raasta karkeaksi. Huuhtele ja kuutioi paprika. Kuullota kasviksia jauhelihan kanssa, kunnes ne pehmenevät. Mausta suolalla ja basilikalla. Yhdistä seos ohrasuurimoihin. Kauli taikina ja ota muotilla ympyröitä. Nosta ympyröille nokare täytettä. Taita ja nipistele reunat haarukalla. Voitele kananmunalla, pistele haarukalla, ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista pasteijat 225-asteisen uunin keskitasolla 12–15 minuuttia.

Ruisleivän vankkumattomana kannattajana nämä olivat ihan mukavan makuisia.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Adventtikynttilät


Ensimmäinen adventtikynttilä on nyt sytytetty. Hankin nuo adventtinumerot Talo maalla -nettikaupasta jo hyvissä ajoin syksyllä.

Viikon loppuna leivoin rukiisia ohra-jauhelihapasteijoita ja ässiä. Kirjoittelen taas ohjetta, kun kerkiän. Ässistä taidan kokeilla itsenäisyyspäivään sopivia versioita...

perjantai 30. marraskuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 4: karpalo-kookosmuffinit


Leivotaan-lehdessä oli Iloleipurien ohje kirsikkamuffineihin. Tein oman karpaloversion.

Karpalo-kookosmuffinit, 15 kpl

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
2 kananmunaa
100 g sulatettua voita
1 dl appelsiinituoremehua
2 dl kuivattuja karpaloita
1 dl kookoshiutaleita

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon muut aineet samalla hyvin sekoittaen. (Itse sekoittelin nesteet ensin sekaisin.)

Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15–20 min.

Koristele sulatetulla valkosuklaalla ja nonpareilleilla.

torstai 29. marraskuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 3: mantelikranssi



Kokeilin tehdä kransseja, mutta vielä jää muodon kanssa hiomista :) En hoksinut ottaa kuvia ennen kuin kranssit oli jo paloiteltu...

Mantelinen kranssi, 2 kpl

3 dl maitoa
50 g hiivaa
1 muna
2 dl sokeria
1 tl kardemummaa
½ tl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
150 g sulattettua margariinia

Tee taikina normaalin pullataikinan tapaan.

Kauli noin 50 cm x 30 cm levyiksi. Täytä ja kieri rullaksi, yhdistä ympyräksi. Tee noin 2-3 senttimetrin välein viiltoja siten, että taikina jää pohjasta kiinni noin neljäsosan rullan paksuudesta. Työnnä joka toinen pala poispäin.

Täytteet:

Raastoin 150 g mantelimassaa. Toiseen levyyn laitoin paistonkestävää aprikoosimarmeladia yhden 230 g rasian ja päälle puolet raastetusta mantelimassasta. Toiseen puolestaan 50 g nuoskeaa voita parilla ruokalusikallisella tomusokeria maustettuna ja päälle toiset puolet raastetusta mantelista. Pelkkä mantelinen versio vei pisteet!

Voiteluun:

1 muna
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle mantelilastuja

Alkuperäisen ohjeen mukaan paistetaan 175 asteen lämmössä noin puoli tuntia. Minun uunini paistoi huomattvasti nopeammin.



tiistai 27. marraskuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 2: Suklaakakku


Tein Valion ohjeen mukaan suorakaiteen muotoiseen irtopohjavuokaan suklaakakun. Pohjaan laitoin 180 g Tasangon suklaapikkuleipiä ja 50 g margariinia. Pohja jäi hieman liian rakeiseksi. Koristeeksi laitoin valmiina ostettuja suklaakoristeita. Ajattelin testata, kuinka tämä kestää pakastusta, joten pakkasessa odottavat loput jouluisempaa koristelua.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 1: maustekakku/muffinit


Marraskuussa aina rupeaa tekemään mieli mausteisia leivonnaisia. Siitä se joululeivonnaisten aika aina alkaa. Nyt viikonloppuna leivontakärpänen puraisi toden teolla. Tein pari mantelikranssia, kahdenlaisia muffineja, suklaahyytelökakkua ja suolaisia sarvia. Yritän kirjoitella ohjeita sitä mukaan, kun ehdin.

Tämä alkuperäinen ohje on kahvikakkuun, joita jo viime viikonloppuna tein parikin kappaletta lahjaksi. Nyt puolestaan laitoin taikinan muffinivuokiin. Mielestäni parempi vaihtoehto on kuitenkin tehdä taikinasta perinteinen kahvikakku. Tämä on todella nopea tehdä ja sopii minun makuuni.

Maustekakku

4 dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
3/4 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
2 tl soodaa
175 g sulatettua voita tai margariinia
1 dl omenasosetta (luumusosetta tai -marmeladia, itse käytän aina omenasosetta)
1 prk (200 g) HYLA-vaniljajogurttia

Sulata voi. Lisää jäähtyneeseen voihin omenamarmeladi ja jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voiseokseen.

Kahvikakkua paistoin 175 asteen lämmössä noin 40 minuuttia, vaikka alkuperäisessä ohjeessa paistoaika on noin tunti. Seuraa siis kypsymistä.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Isänpäivän kakku 2012


Meidän iskä tykkää kahvista! Varsinainen kahvilalli... Pohjana on neljän munan peruskääretorttupohja. Täytteenä vadelmaa, banaania, rahkaa  ja tyyliin, mitä kaapista löytyi. Kupin tein sokerimassasta Ullan ohjeen mukaan. "Kahviksi" laitoin minttusuklaapalleroita (huomaa sokeri keskellä ;)). Päällykseen riitti just ja just yksi purkki Flora Vispiä kaakaolla värjättynä ja tomusokerilla makeutettuna.

 
Hyvää isänpäivää!